— Niin, — ei mitään taloa, palstatila vain.
— Mutta ethän sinä ole lukenut maanviljelystiedettä. — Se sanottiin äänellä, jossa oli melkoinen määrä arvioimista: eihän sinusta taidakaan tulla mitään.
Hermanni huomasi sen ja hänen mielensä kuohahti. Hilliten hän virkkoi:
— Eihän isäkään eikä eno olleet lukeneet maanviljelystiedettä ja kuitenkin kukoisti Toivola heidän käsissään. Sinä taas olet lukenut maanviljelystiedettä, mutta et ole käynyt kauppakoulua.
Viimeisiin sanoihin sekaantui väkisenkin ivaa. Vihtori punastui. Kun hän kotvan kuluttua jälleen puhui, oli hän kiihtyneen näköinen:
— Hyvä. Tee kuten tahdot. Luonnollisesti ei minulla ole mitään valtaa sinun suhteesi. Tähän asti olen minä kustantanut elatuksesi ja koulusi, mutta se sikseen. Kuitenkin, et suinkaan uskone, että minä rupeaisin sekaantumaan sinun talon-ostohommiisi? Ymmärrät kai, että se olisi minulle liian epävarma liikeyritys?
— Mutta Vihtori! huudahti käly tuskastuneesta
Vihtori loi häneen kiukustuneen katseen. Alma vaikeni ja alkoi jälleen virkata.
— Olen toivonut sinusta jotakin, — alotti Vihtori Hermanniin kääntyen, — olen toivonut sinusta paljonkin, sillä olen ollut huomaavinani sinussa erityisiä kykyjä. Niin sitä ihminen pettyy…
Hän vaikeni äkkiä ja loi veljeensä vastausta odottavan katseen.