— On, ja kiireesti, vastasi Hauskala.
Emäntä oli vaipunut rukouksiin.
Korvallistaan raapien Aapo lähti valjastamaan hevosta.
* * * * *
Hetken kuluttua hän kalpeana ja oudon näköisenä palaa pirttiin, jonne toisetkin jo ovat vetäytyneet.
— Mitä, mitä nyt? Oletko sinä nähnyt jotakin?
Aapo ei saa sanaa suustaan, hän vain viittaa tallia kohden. Naiset käyvät akkunan luo, miehet lähtevät ulos Aapon kanssa. Portaille he pysähtyvät.
Tallin päitse metsästä näkyy ihmeellinen tuli. Se ei ole kuutamon leikittelyä talvisella hangella, ei myöskään puun, ei öljyn paloa. Se on kirkas, kylmä liekki, väliin pieni ja sininen kuin juuri sytytetyn tulitikun, väliin suuri kuin nuotio, valaisten metsää parin sylen laajuudelta.
Naiset ovat vetäytyneet kiukaan soppeen ja itkevät hiljaa. Miehet palaavat synkin mielin pirttiin ja Aapo ripustaa suitset naulaan. Lamppu palaa koko yön, väki valvoo.
* * * * *