Ja papin suostumusta odottamatta emäntä alkoi tunnustaa:
— Rakas herra pastori, suuri syntinen on tämä mies, viheliäinen, kurja ja kelvoton, mutta eikö Jumalan armo ole ääretön? Minä olen toivonut tuon miehen kuolemaa, minä olen vihannut sitä siitä asti kuin sen ensi kerran näin. Sydämessäni ei ole ollut pienintäkään rakkauden värettä häntä kohtaan, aina olen ollut kylmä ja ynseä, ja kuinka olisi hän, joka luonteensa puolesta on niin jyrkkä ja tyly, voinut yksinänsä hyväksi muuttua. Minun on syy, ja jos Herra tahtoo rankaista, niin rankaiskoon minua. Kaikki ihmiset ovat vihanneet tuota miestä, ja minä olen vihannut kaikkein kovimmin. — Eikö Jumala tätä kaikkea ota lukuun ja ole armollinen?
* * * * *
Illan tullen isäntä jälleen alkoi toipua. Hänen suutansa kuivasi ja hän mutisi alituiseen vettä. Emännän kädet vapisivat, kun hän piti vesituoppia sahaan huulilla, mutta nyt ei sairas ärjynyt, vaan oli kärsivällinen, vaikka vettä joskus rinnuksillekin läikähti.
— Miten sinä voit, kysyi tuon tuostakin emäntä.
Sairas ei vastaa. Emäntä tulkitsee vaitiolon siten, että miehen sydämessä käy hyvän ja pahan välinen taistelu. Herran henki puhuu… Jättäen sairaan rauhaan emäntä ottaa raamatun ja alkaa sitä hiljaa lukea toivossa, että sairas, kun aika tulee, pyytää lukemaan kovaa.
Ilta kului. Isäntä vaan ei pyytänyt lukemaan. Tulee yö, mutta yhä vain käy hyvän ja pahan välillä taistelu. Emäntä on varma hyvän lopullisesta voitosta, sillä onhan Jumala laupias.
Vihdoin sairas alkaa hourailla. Hän puhuu epäselviä sanoja, itkee vuoron perään ja nauraa.
Hän on sanomattoman rikas ja mahtava. Hän näkee peltoja penikulmittain ja niillä työskentelee sadoittain väkeä. Etelän Pietari pyrkii työhön hänen pellolleen, mutta hän ei ota, ei! Isäntää naurattaa. Pois hän häätää Etelän Pietarin!
Pietarin poika, herran alku, vetää rattailla suurta rakennusta. Se on hänen — Mikkolan — eikä Etelän! Se on suuri ja komea kuin kirkko. Hän tavottaa kiinni kärryn aisasta, mutta Pietarin poika alkaa juosta. Kuinka se menee, niin että maantie vilisee! Ja sen perästä kulkee karjaa… siinähän on Mikkolan koko karja, lampaat, lehmät, hevoset. Hoi kotiin, hoi kotiin, kutsuu isäntä karjaansa, mutta elukat eivät kuule hänen kutsuansa. Isäntä itkee…