Wolf Lichter katsoi häntä oudoksuen, tutkivasti. Mikä ihmeellinen arvoitus tämä tyttö olikaan!
Puutarhojen uinahtavat kukkaset tuoksuivat yöhyväisiä, kuu kulki esiin
Monte Solaron takaa, ja illan varjot laskeutuivat.
* * * * *
Pari päivää myöhemmin valtioneuvoksetar saapui Caprille. Hän oli arvokkaan näköinen, hieno keski-ikäinen nainen, jonka silmistä loisti sydämen hyvyys. Äidillisesti hän syleili suojattiansa, tyytyväisenä tytön kukoistavaan terveyteen. Eipä siis raha ollut turhaan käytetty. Mutta pian hänen tottunut, tarkka silmänsä havaitsi muutakin. Oliko hän ehkä kumminkin menetellyt varomattomasti, jättäessään kokemattoman kummityttärensä tänne yksinään vieraitten keskelle, vaikkapa taattuunkin paikkaan? Häntä huolestutti se unelmoiva, naisellinen piirre, joka tänä lyhyenä aikana oli kehittynyt lapsekkaan saarelaistyttösen olentoon. Mistä se oli syntyisin ja minne tähtäsi? Hän ei kysynyt mitään, ainoastaan odotti ja piti varalla.
Tietysti tyttö ei huomannut eikä aavistanut, kuinka usein hän mainitsi "herra Lichterin" nimen. Hän luuli välttäneensä sitä erinomaisen huolellisesti…
Sitte he eräänä päivänä astuivat taiteilijan näyttelyhuoneeseen. Omituisessa mielentilassa, kiihkeänä ja hämillisenä, hehkuvin poskin tyttö saattoi valtioneuvoksettaren suoraan suuren meritaulun eteen.
— Tämä se on, josta minä olen kertonut. Täti, eikö se ole ihana?
Valtioneuvoksetar tutki aluksi yhtä paljon maalaajaa kuin taulua. He viipyivät pitkän aikaa, katsellen ja keskustellen. Wolf Lichter käyttäytyi huomaavaisesti ja kohteliaasti, kuten tottunut maailmanmies. Hänen puhutellessaan Lemmikkiä ei ainoakaan äänen tai kasvojen väre todistanut tuttavallisesta suhteesta.
— Siis niinpäin, — ajatteli valtioneuvoksetar. Hän tiesi tarpeeksi ja kääntyi jälleen taiteilijasta tauluun, joka kiinnitti suuresti hänen huomiotansa ja herätti hänen jakamattoman ihastuksensa. Ne, jotka halusivat muistoa oleskelustansa Caprilla, etsivät kukkapuita, sinimerta, kevätkuvia. Valtioneuvoksetar aivan erityisesti kiintyi tähän karuun maisemaan, sillä se yhdisti hänen kesämuistonsa, eteläiset ja pohjoiset. Caprin piirteet, Suursaaren tunnelma. Heti häneenkin vaikutti tuo omituinen yhtäläisyys, joka Lemmikin oli tenhonnut hänen ensi käynnillänsä.
— Sinulla on hieno maku, tyttöseni, — sanoi valtioneuvoksetar.