— Se on kardinaali, — kuului vastaus. Nainen tuskin viitsi katsoa tyttöön, joka niin tyhmästi kysyi.
Giulia parka! Aivan lannistuneena hän lysähti kokoon, ja kyyneleet, jotka kulkuetta katsellessa olivat kuivuneet, yrittivät uudestaan esiin. Ei, ei täällä näyttänyt olevan siunausta hänen varallensa. Paras hiipiä pois niinkuin oli tullutkin.
Silloin laskeutui käsi hänen olallensa. Hän kääntyi ja näki vanhan tuomari Langen.
— Mitä sinä itket, pikku Giulia? — kysyi hän ystävällisesti. — Etkö ulottunut näkemään kulkuetta? Riennä tuonne kuoriin päin, se palaa takaisin vasemmalta puolelta.
Katkonaisesti Giulia sai selitetyksi surunsa. Ei se kulkuetta koskenut, kyllä hän sen näki ja kuuli laulun. Hän vaan oli kauvan, kauvan toivonut, että Pyhä Isä kerran siunaisi häntä ja hänen rukousnauhaansa täällä kirkossa, ja nyt hän oli pettynyt, kun tuo punalakkinen korkea pappi olikin joku muu. Hän olisi juuri tänään niin mielellänsä pyytänyt syntejään anteeksi. Tiesikö tuomari, että täällä Roomassa oli jossakin päin Santa Scala, sellaiset portaat, joita Jeesus oli kulkenut eläessään maan päällä? Jos niitä kiipesi polvillansa ylös, kuului saavan jokaisesta portaasta synnit anteeksi yhdeksäksi vuodeksi. Joskus olisi hyvä mennä sinne, mutta ei nyt ollut aikaa. Eikä se hänen mielestään niin erinomaista ja varmaa ollut kuin itse Pyhän Isän siunaus. Voi, jos kerran saisi hänet nähdä!
Tuomaria huvitti pieni harras, tietämätön tyttö. Hän oli vallan liikuttava siinä puhellessansa. Mitä jos rupeaisi hänen hyväksi enkeliksensä? Herra Langen päähän pisti leikkisä tuuma.
— Kuuleppas, tyttöseni, — sanoi hän, — minä menen tänä iltana paavin hoviin hänen hovimestarinsa kirjurin luo. Ylihuomenna iltapäivällä matkustan Roomasta pois, ja sitä ennen haluan nähdä paavin, niinkuin sinäkin haluaisit. Aion hankkia itselleni pääsyn hänen luoksensa. Hankkisinko sinullekin?
Giulia luuli tuomari Langen tekevän pilkkaa. Hän ei vastannut mitään, vaan tuli hyvin pahoillensa.
— Niin, niin, minä tarkoitan täyttä totta, — hymyili tuomari. — Onhan sinulla noin sievä uusi pukukin. Mene kotiin muuttamaan se yltäsi, ettei se tahraannu ylihuomiseksi!
Giulia katsoi tuomarin silmiin empien ja epäröiden. Pieni vilkas suu oli yhä vaiti. Hän niiasi ja kiirehti kirkosta pois, ikäänkuin jokin olisi ajanut takaa. Rouva kummasteli että hän palasi niin pian ja lisäksi heti riisui pyhävaatteensa. — Sinun täytyy olla siisti, kun vieraita tulee, — vaati hän. Tyttö ei vastannut eikä selittänyt. Rouva suuttui ja torui, kunnes Giulia itkien lupasi pukeutua uudestaan.