Tuomari ei ryhtynyt lähempiin selityksiin.
— Minä olen suosituskirjeen avulla hankkinut pääsykortin itselleni ja toimittanut luvan, että saan ottaa Giulian myötäni. Olen tyytyväinen hänen palvelukseensa ja päätin valmistaa hänelle odottamattoman ilon. Toivon, että teillä ei ole mitään sitä vastaan.
Eihän toki. Giulia kasvoi rouvan silmissä päätä korkeammaksi entistänsä. Edellinen palvelustyttö oli tuottanut pelkkää harmia ja häpeätä; tämä oli koko talolle kunniaksi. Alttiisti hän lupasi käydä tytön kanssa valmiitten vaatteitten kaupoissa valitsemassa pukua ja huntua.
— Valkoinen kai ostetaan? — kysyi hän tuomarilta. — Tyttö on nuori, mitä hän mustalla? Valkoisessa hänen parhaiten sopii ripillekin mennä. — Niin, niin, — sanoi tuomari nauraen. — Ostakaa vaan kaunis, että hän sopii minun seuraani.
Tuomari itse kutsui Giulian, ilmoittaaksensa suuren uutisen. Siinä tyttö nyt seisoi hänen edessään, käsittämättä oliko se tosiaankin totta, voimatta heti omistaa onnensa äärettömyyttä.
— Huomenna saat valkoisen puvun lahjaksi minulta, — jatkoi tuomari.
— Olen pyytänyt, että rouva valikoi sen sinulle.
Täytyi vihdoinkin uskoa, vaikka ihmeitä kuuluikin uusia ja uusia. Siis ei tuomari pilkannutkaan häntä eikä pettänyt puheillansa? Oi, sittepä hän oli hyvä kuin joku pyhistä parhain! Giulia heittäytyi hänen jalkoihinsa, suudellen hänen vaatteitansa, kunnes tuomari hiukan hämillään ehti estämään ja torjumaan.
— Tyttö, tyttö, eihän tuommoinen käy laatuun! Nouse ja opettele käyttäytymään kuin nuori neiti. Muista, ylihuomenna sinun pitää osata olla hieno paavin hovissa, ihan kuin olisit tyttäreni.
— Mitä äiti sanoisi? Ja Lola ja lapset? — ajatteli Giulia moneen kertaan. — Voi jos pääsisin sinne lentämään!
Puku ostettiin, hento ja pitsitetty, ihastuttavan sievä ja erinomaisen epäkäytännöllinen pienen palvelustytön tuleviin tarpeisiin. Mutta mitä niistä tämmöisellä hetkellä! Hunnusta kävi kaikkein suloisin keveä pitsihuivi, niin kaunis, että Giulia tuskin uskalsi koetella sitä päähänsä. Lisäksi valkoiset sukat ja vähän valkoisia alusvaatteita. Kengät kelpasivat sellaisinaan. — Sievä kulunki, — tuumi tuomari. — Neljäkymmentä liraa tästä hauskuudesta. Olkoon, melkein se kannattaa. — Hän hymyili itsekseen. Tuskin hän koskaan oli nähnyt ihmistä niin onnellisena kuin Giulia.