Tuomari ja pappi kättelivät toisiansa, vakavina kumpainenkin.
— Hyvästi, tuomari Lange, — sanoi pastori. — Sallikaa minun alottaa siitä, mihin te lopetitte.
Sitte hän kääntyi tytön puoleen. — Giulia, — hän sanoi, — minulla on pyhä, kallis kirja, raamattu. Tahtoisitko kuulla, jos kertoisin jotakin siitä?
Tyttö katsoi pappia empivänä.
— Kuuntele häntä, Giulia, — kehoitti tuomari hankkiessansa lähtöä.
— Älä pelkää, lapsi, — puhui pastori ystävällisesti. — Minun kirjassani on paljo samoja asioita, joita papit sinun kirkossasi lukevat latinaksi. Siinä kerrotaan Jeesuksesta. Rakastatko sinä häntä?
Tyttö nyökkäsi. — Kyllä kai hän on hyvä. Mutta en minä hänestä paljon tiedä.
— Jeesus otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. Ei sinun tarvitse mennä Santa Scalalle eikä Pyhän Isän puheille. Tämä kirja neuvoo suoraan Jeesuksen luokse, ja hänen siunauksensa on paras kaikista. Sano, tahdotko hänestä kuulla?
Tällä hetkellä Giulia iloitsi siitä, ettei tuo vakava mies milloinkaan leikkiä laskenut. Hänen sydämensä valtasi luottamus ja heräävä uusi toivo. Ihmeellistä, ettei hän edes osannut pelätä kerettiläisyyttä.
— Kyllä minä tahdon, — hän vastasi.