Sitte hän juoksi alas portaita tuomaria saattamaan.
Pyhän Sebastianin nuolet
Hiljaisena yönä musta gondoli liukuu Venezian kapeita, mutkittelevia kanavia pitkin. Soutaja seisoo, taitavasti ohjaten ainoalla airollansa. On vain yksi matkustaja, nainen, jonka kasvot eivät erotu lyhtyjen himmeässä valossa. Hän istuu katoksen suojassa penkillä, pieni matkalaukku vieressänsä.
Synkät, korkeat rakennukset kuvasteleivat veteen. Sieltä täältä tuikkaa valo ja kuuluu ääniä suljettujen ovien takaa, joilta vihreät, niljakkaat portaat johtavat suoraan kanavaan. Sitte taas on kaikki hiljaa. Pieni silta kaartuu kanavan poikki. Yksinäinen, kiirehtivä, vaippaan kietoutunut kulkija vilahtaa kuin varjo sen ylitse. Mutkauksessa gondoli sivuuttaa toisen, ja venemiehet huikkaavat käsittämättömiä ääniä, joista nainen värähtää — tyyntyäkseen jälleen ja säpsähtääksensä pian uudestaan.
Se on kuin henkien kulkua: liitävää, keinuvaa, salaperäistä… Jokainen loiskahdus ja äännähdys kammottaa, kasvaen yössä kymmenkertaiseksi voimaltaan.
Mitä jos tuo tumma, kiilusilmäinen venemies olisikin italialainen rosvo, joka kuljettaa yksinäisen, turvattoman tiesi mihin pimeyden pesään? Nainen on hyvillään siitä, että hänen ainoa pieni matkalaukkunsa näyttää köyhältä. Suuri arkku on mennyt suoraan Firenzeen.
Mikä hupakko hän onkaan! Kolmenkymmenen vuotias ja arka kuin koulutyttö. Paha omatuntoko häntä ahdistaa? Ei suinkaan — miksi?
Hän on Pohjolasta lähtenyt ja viettänyt lääkärin tahdosta muutaman kuukauden saksalaisessa vuoristoparantolassa. Hoito on tehnyt hyvää, mutta hänen hermonsa eivät vieläkään liene täysin vahvistuneet. Tällainen yö panee ne liian kovalle koetteelle.
Gondoli soljahtaa ahtaan kanavan suusta väljälle Canale grandelle, joka vyöryttää laineita miltei ulapan lailla. Nainen hengähtää helpotuksesta. Täällä tuntuu hyvältä. Pienet vilkkaat höyryalukset kirmaavat ohitse, katsellen leikkisästi punaisilla ja vihreillä lyhtysilmillänsä. Kuuluu kauvempaa suurtenkin laivojen kumeita puhalluksia. Ilmassa huokuu suolainen kostea tuuli, vapaan meren tervetullut viesti. Kirkas valo viittoo vasemman rannan upeista vanhoista palatseista, jotka nyt ovat sisustetut hotelleiksi.
Nainen jo näkee, että ollaan oikealla tolalla. Häntä hävettää äskeinen pelkonsa. Venemies ohjaa gondolin kauniitten marmoriportaitten eteen, kaksoisovi lennähtää selkiselälleen, vahtimestari rientää auttamaan matkustajaa veneestä ja toinen kiidättää hänen laukkunsa sähköhohtoiseen eteissaliin, sillävälin kuin hän maksaa vaativalle venemiehelle — arvattavasti kaksinkertainen taksan. Pian hän on sitte onnellisesti suoriutunut huoneeseensa, tilannut kuumaa teetä ja ripustanut päällysvaatteensa naulakkoon.