— Tulisempia kasvaa. Vaihdetaan!
— Leikimmekö ruususotaa? — Tyttö pujottausi vilkkaasti esiin kultakukkasten keskeltä, itsekin kullanhohtavana yksinkertaisessa, kellervässä pumpulipuvussaan. Hän oli hyvin nuori ja hento, hänellä oli säteilevät silmät, ja kasvojen väri oli innon helakkaa punerrusta vienoilla poskilla.
— Neiti, neiti, olettepa te rohkea! Mitä Hotel Faraglionin omistaja sanoisi? Signora Giannina täällä Limone huvilassa vartioi ruusujansa kuin lohikäärme.
— Te olette hirveän ymmärtäväinen. Minusta on hauskaa, niin hauskaa, että tahtoisin leikkiä ja kieritellä kukkasissa. Lääkäri sanoi aamulla, että minä olen jo ihan terve. Näytänkö siltä?
— Tietysti te näytätte. Tehän olette ihastuttava, niinkuin ruusunnuppu. Siksihän minä olen katsellut teitä.
Tyttö punastui ja katsoi maahan.
— Hypätkää nyt jo pois sieltä muurilta, herra Lichter.
— Kiitoksia paljon, Lemmikki neiti.
He nauroivat kumpikin. Taiteilija nyökkäsi päätänsä, hyppäsi ja katosi muurin peittoon. Tyttö otti penkiltä valkoisen olkihattunsa ja käveli portille. Faraglionin ja Limonen portit aukenivat samalla kertaa, ja kuin sopimuksesta he seisoivat yhtaikaa Via Tragaralla.
— Me menemme siis kävelemään, — sanoi taiteilija.