"Ei hän ollut se joksi häntä kerran luulin. Kaukana hän oli nuorten unelmaini sankarikuvista. Mutta hän ei ole koskaan tietensä rikkonut rakkautensa liittoa. Hän varmaan yhä rakastaa minua — omalla itsekkäällä tavallaan, joka haavoittaa… Ei hän osaa parempaa, ennenkuin Jeesus todella tulee.
"Voi Jumalani, ehkä ei hän yksin olekaan haavoittanut… Ehkä minäkin… Sillä Jeesus ei asunut minunkaan sydämessäni.
"Ja kulkeeko hän nyt kaivaten minua? Kuitenkin, kaikesta huolimatta kaivaten? Ehkä olisi kalvaita valonsäteitä, ehkä vaatimattomia kukkiakin elämäni polulla, jos osaisin nähdä — kun sinä Jumala minun silmäni avaat…
"Mitä jos hänenkin silmänsä aukenisivat Juhanin, minun mieheni!
Jumala, etkö voi koskettaa hänen omaatuntoansa? Eikö missään ole pyhän
Sebastianin nuolta — pyhää nuolta hänellekin?
"Ehkä se kerran voisi tulla minun kauttani, jos itse ensin kärsisin ne toiset pahat nuolet — Kristuksen tähden…"
Keväinen puisto, kukkien tuoksu, veden solina ja lintujen liverrys — kaikki katoaa Mariitan ympäriltä. Hänen nyyhkytyksensä ovat tauonneet. Hän vain näkee edessänsä Sebastianin tien.
"Jumalani, Vapahtajani, tahdotko nyt ottaa minut vastaan? Rauhaasi en enää pyydä nautinnokseni; anna se minulle voimaksi, jotta kantaisin ristini!"
Hän tuntee Jumalan vastauksen sydämessänsä — ja nousee, lähteäksensä kulkemaan pyhien nuolten osottamaa tietä.
Fontana di Trevin vesipisara
Nuori pappi, mustaan kauhtanaan ja mustaan silkkikuituiseen lierilakkiin puettu, käveli keväisenä päivänä Rooman Piazza di Spagnaa pitkin. Koko ilma väreili kuumaa auringonkultaa, ja Trinità dei Montille johtavien korkeiden portaiden juurelta lämmin tuuli toi kukkasten väkevää tuoksua. Hän pysähtyi hetkeksi kukkameren ääreen. Ruusuja, neilikoita, heliotrooppeja, monivärisiä orvokkeja, chrysantemum- ja myosotislajeja — miten ihastuttavan heleätä ja kaunista! Hän osti neilikoita ja lähti kohoamaan portaita ylös, kukkien tuoksua tunnustellen, ajatuksiin vaipuneena. Trinità dei Montin luostarikirkosta kuului urkujen soittoa. — Nunna raukat! — johtui välittömästi hänen mieleensä. Hän hengitti syvään, suunnaten askeleensa vasemmalle, Monte Pincion tielle. Tänään hän olisi suonut kaikille osaa kevään suloudesta, valosta, vapaudesta, jota hän itse nautti syvin siemauksin.