— Mutta minähän en ole mikään naisten tuntija, — tuli hänen viimeiseksi johtopäätökseksensä.
— Te olette vieras Roomassa? — alkoi hän varovasti tiedustellen.
— Olen, pääsin isäni mukana matkalle. Isä tekee tutkimustöitä
Vatikaanin kirjastossa.
— Ja te tutkitte taidetta?
— Minäkö? En ainakaan viran puolesta. Miksi niin arvelette?
— Koska etsitte Borgheseä.
— Tietysti tahdon nähdä taidetta. Sehän kuuluu jo yleissivistykseen. Mutta kuuluipa tahi ei, se viehättää minua. Ihmeellinen Rooma, täällä kaikki viehättää. Haluaisin katsella ja tutkia aamusta iltaan, päivästä päivään. Nyt kahden viikon kuluessa olen vasta lajitellut tutkittavani.
— Kuinka moneen ryhmään? — Isä Valeriusta keskustelu huvitti yhä enemmän.
— Toistaiseksi viiteen tai kuuteen. Ensiksi historiallinen Rooma; edustajat: Forum, Palatinum, Capitoliumin susi ja niin edespäin. Niitä kaikkia isä selittää minulle yltäkyllin. Historia ei ole vahvin puoleni. — Sitte taiteen Rooma. Se on ihana, verraton! Eikö ole, sanokaa?
— Tunnen sitä liian vähän. Voin aavistaa sen ihanuutta.