— Minulle tietystikään ei yksi aamupäivä riittänyt. Sitäpaitsi myöhästyin eilen. En ehtinyt nähdä puoliakaan, ennenkuin ovet suljettiin.
Pappi oli sanomaisillansa: — Sen minä arvasin. — Mutta hän hätkähti omaa ajatustansa, ennenkuin se huulille ennätti. He vaikenivat kumpikin, ikäänkuin syventyneinä Tizianon tauluun. Sitte äkkiä Isä Valeriuksesta tuntui hämilliseltä, että hän katseli sitä nuoren neitosen kanssa yhtaikaa. "Maallinen rakkaus" — alaston Venus… — Minä en ymmärrä, miksi muka toinen noista naisista olisi maallisen, toinen taivaallisen rakkauden vertauskuva, — rupesi tyttö puhumaan, vapaasti ja luonnollisesti, keskeyttäen papin levottoman tunnelman. — Ei se ole Tizianon valitsema nimitys, eikä muiden olisi pitänyt ruveta selityksillänsä repostelemaan hänen taideluomansa salaisuutta. Toinen puettu, toinen pukematon, puhtaita ja kauniita kumpikin. Maallinen rakkaus kai tunnetaan siitä mikä kuuluu tähän maailmaan — vaatteista!
Isä Valerius katsoi tyttöä pitkään. — Teillä on merkillisiä ajatuksia, — sanoi hän.
— Jos minä olisin maalaaja, — jatkoi tyttö, — yhdistäisin maallisen ja taivaallisen rakkauden. Kuvaisin ihaninta maallista — ihanaa sentähden, että taivaallinen säteilee siitä. Ehkä Tiziano onkin sitä tarkoittanut tuolla pukemattomalla suloisella neidollansa. Näettekö, hän katsoo Amoriin päin, mutta käsi kohottaa lamppua, jossa taivaallinen tuli palaa.
Tytön puhuessa noin levollisesti, oli toinenkin tyyntynyt. Hänestä ei enää tuntunut pahalta katsella taulua. Puhdas tyttö loi siihen puhtauden hohteen. Hänen tunteensa ja mielentilansa vaihtuivat — kiihkeästä jännityksestä syvään kaihomielisyyteen.
— Te olette onnellinen, kun voitte yhdistää, — hän sanoi hiljaa.
Tyttö katsahti vieritoverinsa kasvoihin. Nopealla vaistolla hän käsitti, mihin nuorukainen tähtäsi.
— Pahoittaako teitä oma kohtalonne? — kysyi hän osaaottavasti. —
Eilen jäitte minulle kertomuksen velkaa. Haluaisin kuulla elämästänne.
— Mehän olemme kaksi vento vierasta, — vastasi nuori pappi, yhä saman alakuloisuuden lumeissa.
— Minusta tuntuu, että kuitenkin olemme tuttavat, — sanoi tyttö.