Tyttökin nousi. — Niin, on aika lähteä, — sanoi hän. — Kiitän teitä. Ihmeellistä, mikä vaikuttaa, että kaksi "vento vierasta", niinkuin te sanoitte, näin voi päästä lähelle toisiansa. Tämä kohtaamisemme on kuin tarina.
— Tänään kuulitte tarinan ja huomenna unhotatte sen, — sanoi isä Valerius, katkera väre äänessänsä. — Se kyllä onkin parasta. Rientäkäämme nyt.
— En unhota, — tyttö loi totiset silmänsä seuralaiseensa. — Minä olen nuori, elämänhaluinen ja usein ajattelematon, mutta syvimmältä minäkin kaipaan täydempää elämää Jumalassa. Tiedän — olen sen nähnyt kotona nuorten ystäväini keskuudessa — että siitä johtuu oikea ilo ja vapaus. Kun etsin sitä itselleni, muistan teitä, joka kokonaan elätte Jumalalle — mutta tuskaksenne! En tiedä loukkaanko teitä — älkää käsittäkö minua, ikäänkuin pitäisin sisimpiä kokemuksianne vain tutkimushuvinani — minusta näet tuntuu, että paavikirkon Rooma on nyt elävämpi käsitykselleni, kuin jos koko vuoden sunnuntait olisin istunut Pietarinkirkossa…
— Älkää, älkää puhuko noin, — huudahti nuorukainen kuin hädässä. — Ettehän tahdo heittää epäilyksen ja kapinan tulikekäleitä sieluuni. Kaikesta huolimatta minä rakastan kirkkoani. Olen valinnut kaidan tien ja sitä olen kulkeva. Hengästyttekö? Anteeksi, kävelen kai liian nopeasti. Kohta tiemme eriävät.
Melkein vaieten, kiireisin askelin he sitte kulkivat puiston porttia kohti. Villa Borghese vilahti vielä kerran ohitse, heidän poiketessaan suurelle lehtokujalle.
Portilla pappi pysähtyi. — Nyt sen sanon teille, — hän lausui. — Sen jälkeen kuin sisareni kuoli, olette te ensimmäinen ja ainoa nainen, jonka kanssa olen puhunut, todella puhunut, tarkoitan. Ehkä yleensä ensimmäinen ja ainoa ihminen. En tiedä edes nimeänne!
— Kuinka se on mahdollista? Tosiaan, olen unohtanut mainita sen. Ester
Ling.
— Ja osotteenne?
— Täällä Roomassa Via Gregoriana, — hän mainitsi numeron. — Isäni on mielellänsä tutustuva teihin, jos haluatte tulla. — Tytön ääni oli vähän epävarma. Hän koetti laskea leikkiä. — Aioin juuri huomauttaa, että nuo tärkeät kaksi saattajatoverianne myös ovat tervetulleet… Mutta sehän on tosi, nyt teillä jo on vapaus kulkea yksinänne. Niin — iltasilla me varmimmin olemme kotona.
— Kiitos.