He kättelivät jäähyväisiksi, kääntyen kumpikin tahollensa.
* * * * *
Ester Ling puuhaeli pienessä, jotenkin ikävännäköisessä täysihoitolahuoneessa Via Gregorianan varrella. Hän järjesti kirjat, jotka olivat hajallaan pöydällä ja piirongilla, pani kenkänsä kaappiin ja pyyhki ikkunalaudalta pölyn, jota tuuli oli ryöpyttänyt kadulta. Hiukan arvelevaisena hän katseli sänkyä ja pesutelinettä. Tuossa ne ovat, ei niitä saa mihinkään. Pitäisi olla siro, kevyt varjostin. Mutta kun ei ole, niin — Päättävän huolettomasti hän käännähti korollaan. — Kas näin! Istumme selin sinne päin.
Viereisen huoneen ovi oli suljettu. Tyttö lähestyi sitä, pysähtyi, odotti — sitte avasi sen yhdellä vedolla, koputtamatta.
Tohtori Ling, vanhanpuoleinen mies, istui selin oveen, suuren työpöydän ääressä, papereittensa ja kirjojensa ongelmiin vajonneena. Hän ei edes katsahtanut taaksensa. — Jaha, jaha, — kuului hän mumisevan itseksensä, — täällä sivu 229 ja tuolla folio 4… — Sitte vähän äänekkäämmin: — Onko siellä Ester?
— Sivulla 299 tai neljännellä foliolla! Ei, isä, en tosiaankaan tiedä, mitä niissä lienee, mutta minä olen tässä!
Hän nauroi heleän iloisesti, saaden vastineeksi: Jaha, jaha…
— Isä kulta, noin ahkerassa työssä vielä illalla ja heti ruoan jälkeen! Ei se tee vatsalle hyvää.
— Eikö? Niin, he panevat liiaksi öljyä ruokaan. Voithan sanoa neiti
Peppille, että me emme ole tottuneet öljyyn.
— Isä, — tyttö laski kätensä tohtorin olalle. — Mitä, jos me saisimme vieraita?