— Etkö ole sitä ennen ymmärtänyt? — kysyy Illina ihmetellen.
— Minun kotonani ei ole ketään muuta, joka etsii kristittyjen Jumalaa, — vastaa nuori Clymene huoahtaen. — Sinulla onnellisella on äidinäitisi.
— Niin, ja hän on minulle äärettömän rakas; ehkä eniten juuri siitä syystä. Mutta isäni kieltää minua Jeesuksen nimeäkin mainitsemasta. Hän pelkää vahinkoa kaupallensa.
— Kuule, toisesta toiseen, eilen kerrottiin eräs hyvin surullinen asia. Tunnethan sinäkin Nerean, hajuvesikauppiaan tyttären — sen sievän, vilkkaan tytön, joka välistä on käynyt vieraana kokouksissa? Hänen isänsä on rikkaalle Sallustiukselle velkaa neljätuhatta sestertiaa. Sanottiin, että Sallustius on ollut kovin viekas ja ystävällinen, oikein tarjonnut korotonta lainaa, kun kauppias oli hädässä pelivelkojensa tähden. Nyt hän äkkiä vaatii sen takaisin, eikä sellainen rappeutunut mies tietysti voi maksaa. Huomenna Sallustius ottaa velasta Nerean.
— Kuinka? Eihän se ole mahdollista!
— Hän on nähnyt Nerean myymälässä, ja he luulevat, että koko laina on ollut vaan ansa.
Kestää kotvan aikaa, ennenkuin Illina jaksaa käsittää niitä hirvittäviä syvyyksiä, joita toinen hänen eteensä avaa. Rikas Sallustius on nähnyt köyhän, kauniin Nerean ja tahtoo hänet haltuunsa tavalla millä tahansa! Ja äkkiä, kuin salaman valossa, selviää toinenkin asia: ylhäinen Aelius on samoin nähnyt Illinan ja himoitsee häntä… Siis sitä hänen oma isänsä tarkoitti…
— Mutta, Clymene, — hän sammaltaa säikähtyneenä, — eihän kukaan isä toki voi antaa tytärtänsä! Eikö hän mieluummin anna koko kauppaansa?
— Voi, Illina, ei hän ole hyvä isä, hän on kurja peluri ja tuhlaaja. Eikä Sallustius suinkaan huolisikaan kaupasta, vaikka hänelle hajuvesi hyvin kelpaa — tietenkin. Hän vaatii huomenna Nerean, jos rahoja ei sitä ennen makseta. Nerea kuuluu itkevän ihan nääntyäksensä. Kokouksessa tuumittiin, eikö rakkauden lahjoilla saataisi kokoon noita neljäätuhatta. Mutta he ovat köyhää väkeä, ei heiltä kerry millään uhrauksillakaan enempää kuin puolet summasta. Silloinhan se ei auta asiaa, sillä mistä toinen puoli saataisiin?
Tytöt ovat saapuneet rantajyrkänteelle. Vakavat mietteet täyttävät heidän mielensä, mutta kumminkin heidät pysähdyttää luonnon suurenmoinen ihanuus, joka silmien eteen aukenee. IIlina on heittänyt huntunsa syrjään ja seisoo ystävänsä rinnalla, vapaana ihaillen suloista ja valtavaa näkyä. Merenlahti hohtaa heleän sinisenä, kuvastaen yhtä sinistä taivaan avaruutta. Viljavat rannat valkeine huviloineen hymyilevät auringonpaisteessa. Sivulla mahtava Vesuvius kohottaa jättihaahmoansa pilviä kohti. Sen huippu on totinen, miltei uhkaava, mutta kupeillaan se kantaa vihreitä viinitarhoja ja rauhaisia kyliä, joissa ihmiset tyytyväisinä ja onnellisina odottavat syksyn runsaita satoja.