On niin tyyntä, ettei lehtikään liiku. Mutta siitä huolimatta kalastajaveneet rannassa hiljalleen keinuvat ja meren povi kohoilee kuin raskaista huokauksista.
— Clymene, — lausuu Illina hiljaa, kuin uneksien, — miksi maailma on niin kaunis, kun se kumminkin on syntiä ja kauhistusta täynnä?
Clymene ei osaa vastata siihen, ja Illina jatkaa: — Oi, et arvaa, miten kaihoisasti sydämeni joskus kaipaa niitä paratiisin tarhoja, joihin Jeesus Vapahtaja on mennyt! Me puhumme niistä yhdessä, isoäitini ja minä. Hän on kohta perillä. Kuinka yksinäiseksi elämäni silloin tuleekaan, kun ei isä tunne kalleinta aarrettani.
— Niinkuin minun on nyt. Mutta en minä sen takia kaipaa maailmasta pois. Mehän olemme nuoria. Omaisemme voivat kääntyä, ja sitäpaitsi —
Nuori tyttö punastuu.
— Kuiskaanko sinulle salaisuuden, Illina? Tiedän erään, joka on minulle hyvin, hyvin rakas, isää ja siskojakin rakkaampi. Hän on kristitty — mutta aivan köyhä niinkuin minäkin, ja köyhyys on aina paha asia vanhempien ihmisten mielestä. Minä en siitä välitä, kun hän vaan on hyvä ja rakastaa minua. Nyt en vielä sano hänen nimeänsä… en, en! Oletko utelias? Et saa kysyä…
Illina ei ole utelias. Hän puhuu ystävällensä helliä, sydämellisiä sanoja, toivossa iloiten hänen onnestansa. Kuitenkin kaiken aikaa vieno surun sävy lepää hänen kasvoillansa, ja pian hän palaa äskeiseen puheenaineeseen.
— Rakkaan isäni tähden minäkin kyllä tahdon mielelläni elää. Etkö käsitä, Clymene, että minä en muutenkaan kuolemaa kaipaa, vaan Jeesusta, Jumalan Poikaa, jota me taivaasta odotamme. Jos hän tulisi nyt, silloin Sallustius ei saisi ottaa Nereaa, eikä minun tarvitsisi viedä lintua Aeliukselle, eikä satakieliä surmattaisi kielten tähden, ei laululinnuilta puhkaistaisi silmiä, orjat pääsisivät vapaiksi, eikä huomenna olisi kauheita gladiaattoritaisteluita ja eläinnäytelmiä. — Oi, minusta tuntuu kuin koko maa huokaisi suuressa ahdistuksessa: "Tule, tule, Herra Jeesus!"
Clymene vaikenee jälleen. Nämä ovat liian syviä asioita hänelle. Mutta samassa hän muistaa jotakin ja tarttuu iloisesti ystävänsä käteen.
— "Isä meidän" — siinähän on lohdutus, Illina. Me saamme puhua tämän kaiken hänelle.