Laetitian odottamaton kysymys katkaisee Illinan huolehtivat mietteet. Se tulee yllättävänä kuin salama. Yhtä nopeina ja välähtelevinä alkavat samassa hänen omat ajatuksensa risteillä.
Myydä tukkansa — tämä tukka, jota isä ja isoäiti niin usein hellästi silittelevät! Illina tietää, että se on hänen huomattavin koristeensa; kuvastin on näyttänyt sen, ja monet ihailevat huulet ovat samaa kuiskanneet. Ei hän koskaan ole turhamaisena kiinnittänyt sydäntänsä siihen, ei ole luullut edes välittävänsä kauneudestaan. Mutta tällä hetkellä hän voimakkaasti tuntee sisimpänsä järkkyvän. Hän rakastaa tätä lahjaa, jonka itse Luoja on hänelle antanut — rakastaa niin, ettei hän mistään hinnasta luopuisi siitä.
Eikö mistään hinnasta? Kuinka tuo ylhäinen, itsekäs neiti sanoikaan? "Tuhat sestertiaa." Entä jos tässä olisikin Nerean pelastus — rukousten kuuleminen? Mutta se ei riitä, tarvitaan kaksituhatta… Jos hän antaisi niin paljon?
— Vapahtajani kuoli minun tähteni… Ja minäkö voisin empiä näin vähäpätöisen uhrin suhteen? Ei, ilolla olen valmis. Kunpa hän vaan suostuisi!
Illina vastaa päättäväisesti: — Kahdesta tuhannesta sestertiasta saat mitä pyydät, valtijatar!
— Kas, kas, hän osaa käyttää tilaisuutta, tuo pikkuinen kettu. Etkö häpeä? Mitä sinä niin paljolla rahalla tekisit?
— Ostaisin vapaaksi ystävän, joka muuten viedään orjaksi, — hän vastaa yksinkertaisesti.
Laetitia katsoo häntä pitkään. Hän on niin tottunut omanvoitonpyyntöön, viekkauteen ja ahneuteen, että hän tuskin käsittää todeksi moista puhetta. Se vaan hänelle selviää, että tyttö ei ole määrännyt hintaa umpimähkään: siis se lienee maksettava.
— Horone, hae sakset, — hän käskee.
Tuokiota myöhemmin Horone kantaa pois Illinan pitkiä, ihania kiharoita, ja Sabina tuo valtijattarensa huoneesta pussillisen kultarahoja tytölle, joka istuu lintuhäkkinsä vieressä paljaaksi riistettynä kuin lehdetön puu syksyllä. Hän ei enää tunne pelkoa eikä alakuloisuutta, hänen sydämensä on onnesta tulvillaan. — Isäni, taivaallinen Isäni, kuinka hyväksi sinä kaiken käännät! Tämän avun takia minun siis piti tulla Aeliuksen taloon. Minä kiitän ja ylistän sinua!