Mutta nyt hänen onkin kiire lähteä. Hän jättää lintunsa Sabinan huostaan, selittäen mitä siemeniä se syö ja kuinka usein sen juomaa ja kylpyvettä on vaihdettava. Atriensis tahtoo ovelta käännyttää hänet takaisin, mutta hän vakuuttaa jo toimittaneensa asiansa. Vanhus tuijottaa tytön lyhythiuksiseen päähän. — Hyi, — hän sanoo sylkäisten. — Vai sellaista asiaa! — Eikä hän enää estele Illinaa poistumasta.
Ilo siivittää tytön askeleet. — Enkelit olivat kanssani! — hän riemuitsee. — Nyt on Nerea pelastettu, eikä minun tarvinnut edes nähdä Aeliuksen kasvoja! —
Mutta Aelius herra ei olekaan yhtä hyvillänsä siitä, että hän ei ole saanut ihanan Illinan kasvoja nähdä. Hän raivoaa, kohdistaen vihastuksensa kaikkeen, mikä eteen sattuu.
Hän on pelannut ystävänsä Urbanuksen kanssa, ensin välinpitämättömästi, sitte yhä kiihtyen. Vihdoin Aelius kyllästyy ja heittää nopat menemään.
— Pidä rahasi, sinä jumalien suosikki! Minä lopetan.
Levottomana hän huomaa huoneen hämärtyvän. Joko nyt lähenee ilta?
— Juo! — hän kehottaa Urbanusta. — Juo pohjaan asti, minä teen samoin. Olen pahoillani, etten voi nauttia seurastasi kauvempaa. Muut asiat vaativat aikani.
Urbanus noudattaa viittausta ja lähtee. Aelius voi tuskin hillitä jännitystänsä. Hän kiirehtii puhuttelemaan Atriensista — ja saa kuulla Illinan käyneen ja menneen!
— Sinä kelvoton, sinä tomppeli, sinä kaikkien aasien aasi, Cerberus sinut syököön! Mikä sinut esti ilmoittamasta minulle?
Hän ravistaa ukkoa käsivarresta niin tuimasti, että tämä älähtää ja voivottelee, vaipuen polvillensa vihastuneen nuorukaisen eteen.