Mutta likellä rikkaan Sallustiuksen taloa, rappeutuneen hajuvesikaupan ylishuoneessa, nuori, äsken vielä epätoivoinen tyttö itkee ilokyyneleitä. — Kristittyjen Jumala! — hän kuiskaa sydämensä syvimmästä pohjasta. — Sinun palvelijasi ovat minut pelastaneet. Minä tahdon myös tulla kristityksi. Sinä olet totisesti oikea Jumala, sillä sellaista rakkautta kuin heillä ei ole kellään koko maan päällä. —
Ja ylhäällä lintukauppiaan talossa vanha vapiseva käsi hellästi laskeutuu toisen nuoren tytön päälaelle.
— Illina lapseni, — sanoo isoäiti. — Älä murehdi isäsi tyytymättömyyden tähden. Hänen silmänsä eivät ole vielä auenneet näkemään ijankaikkisia aarteita, joita kukaan ei voi ryöstää meiltä pois. Jeesus Kristus on antava sinulle kruunun, jonka rinnalla kultakiharat eivät ole minkään arvoiset. Näin sinä olet kaunis hänen edessänsä.
— Kiitos, isoäiti. Enhän minä murehdi, olen onnellinen ja kiitollinen.
— Siunatkoon sinua kaikkivaltias taivaallinen Isä! Lepää rauhassa, rakas lapsi.
Illina menee makuuhuoneeseensa, joka on isoäidin huoneen vieressä. Pian hän on riisuutunut ja ristissä käsin vaipunut suloisen unen helmoihin. Mutta vanhus kohottautuu vuoteessansa istumaan.
— On niin ihmeellinen ollakseni, — hän puhelee itsekseen. — Tuntuu kuin Herra olisi lähellä, hyvin lähellä. Ei yksin minua, vaan Illinaa myöskin. Koko tätä kaupunkia.
Uni ei tule hänen silmiinsä. Hänen täytyy lakkaamatta rukoilla: —
Armahda, Herra, armahda meitä! Älä syökse syntisiä tuomioon!
Sitte autuas rauha leviää hänen kasvoillensa: — Niin tule, Jeesus, me odotamme sinua.
* * * * *