IV
Haapalehto, Lindin perheen kesähuvila, oli aivan ennallansa. Yhtä solakkana se torninensa kohosi haapojen helmasta, yhtä juhlallisena Honkaharju sitä vartioi, ja yhtä iloisina Saimaan sinilaineet lipattelivat sen ympärillä kuin viisi kesää takaperin. Puutarhan puut vaan lupasivat runsaammin hedelmiä, ja kukkien sarja heloitti entistään monivärisempänä ja muhkeampana.
Monena kesänä oli tohtorinna asunut siellä yksin nuorten kanssa, sillä virkatoimet olivat pidättäneet hänen miestänsä Helsingissä. Nyt vihdoin tohtori taas oli voinut hankkia vapautta vetäytyäkseen virkistymään luonnon hiljaisuuteen ja perheensä piiriin. He kaikki nauttivat tänä vuonna kesästänsä enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Mutta oman levon tähden nuoret eivät suinkaan unohtaneet kouluansakaan, joka jo oli kuudetta kesää toimessa. Siitä oli tullut lempilapsi, jota he kilvan hoitelivat, ja siksi se olikin kauniisti kasvanut ja edistynyt. Haapalehdon suuri veranda oli vähitellen käynyt sille riittämättömäksi. Jo pari vuotta sitte opettajat olivat siirtyneet itse työmaalle, kylään, ja hoitivat nyt kaksiluokkaista koulua, joka oli sijoitettu varakkaimman talon avariin suojiin. Varsinaiset tunnit olivat kahtena arki-iltana. Sunnuntaisin Helvi oli alkanut pitää pyhäkoulua pienokaisille, mutta pian oli Ensiokin tarvittu avuksi, kun vanhemmat mielellään lähettivät myöskin isompia lapsiansa "selitystä" kuulemaan. Olipa joskus aikaihmisillekin puheita tai esitelmiä.
He olivat oppineet rakastamaan kylän kansaa, ja kansa rakasti heitä.
Sentähden tämä työ oli heidän yhteinen ilonsa.
Pyhäkoulusta he parhaillaan keskustelivat eräänä kauniina heinäkuun lauvantaina. Helvi ja Irja istuivat keinulaudalla puhdistamassa vihanneksia, ja Ensio piirteli hiekkaa kepillänsä miettiväisen näköisenä.
— Me lykkäämme sen illaksi, — arveli Irja.
— Tulee liian myöhäistä. Aikaa on mahdoton laskea aivan tarkasti, kun on kysymys matkasta vetten taakse.
— Kyllä minä jään kotiin, sehän on selvintä, — sanoi Ensio.
He olivat kuulleet, että kirkolla piti pidettämän lähetysjuhla. Haapalehtolaiset eivät säännöllisesti käyneet kirkossa, koska oli pitkä venematka, mutta jonkun kerran kesässä nuoriso ja palvelijat sinne kumminkin lähtivät. Nyt olisi kaikkien mielestä ollut sopiva päivä.