— Hyvä Helvi, älä nyt hätäile. Voisinhan minä sinun tähtesi poiskin jäädä, mutta kun tulin luvanneeksi… Ei minua sitäpaitsi semmoinen pieni lysti ollenkaan pahenna, ja opettajilla taas ei ole siihen mitään sanomista. Hyvästi nyt vaan!
— Voi, muista Samulia! — virkkoi Helvi tuskallisesti, pidättäen hänen kättänsä. — Sinä olet niin hyvällä alulla. Varo joutumasta huonojen toverien ja väkijuomien pariin! Jos tietäisit, kuinka kauhean kodin me juuri äskenkin näimme… juomarin kodin —
— Samuli on renttu, — sanoi Manne ylenkatseellisesti. — Ja kai niitä juoppojen pesiä Helsingissä on. Mutta minä näytän sinulle, Helvi, että tulen kerran joksikin, jota sinun ei tarvitsekaan hävetä. Ole rauhassa minusta!
— Kaikkea ikävää tänään! — huoahti Helvi Mannen mentyä. — Hyvä, että illalla saamme virkistyä ja rauhoittua raamatunlukupiirin kokouksessa. Miksi ei Mannekin yhtynyt Nuorten miesten kristilliseen yhdistykseen, kun Ensio pyysi! — —
Kun tytöt saapuivat kotiin, oli heitä jo levottomuudella kaivattu, ja tohtorinna ihan kauhistui, kuullessaan, millaisessa paikassa he olivat olleet. Se ei enää ikinä saisi tapahtua. Kaikista rukouksista huolimatta tohtorikin kielsi heitä menemästä toiste Vilkille tai muihin Helsingin köyhälistön koteihin. Hän lupasi kyllä Irjan tähden antaa niin paljon apua perheelle kuin vastaiseksi tarvittiin, mutta se oli tapahtuva hyväntekeväisyysyhdistyksen tai kaupunginlähetyksen kautta. Tyttöjen ei sopinut lähteä kaupungin laidoille näkemään kaikenlaista surkeutta ja ehkä itse joutumaan vaaroille alttiiksi.
— Jos Ensio tulisi mukaan? — uskalsi Helvi ehdotella.
— Ei ole hyvä, että Ensiokaan sinne menee. Kun meillä kerran on järjestettyä hyväntekeväisyyttä, on paras sitä käyttää.
— Eipähän näitäkään sieltä voitu auttaa! — huudahti Irja. — Kuinka yhdistyksen voimat kaikkeen riittäisivät?
— Ja sinunko voimasi sitte paremmin, pikku sirkka? — virkkoi tohtori hymyillen ja nipistäen hänen punaista poskeansa. — Tule vähän soittamaan minulle, ennenkuin menen sairaiden luo!
— — Pari tuntia myöhemmin, illan jo pimetessä, kokoontui kuusi naisylioppilasta, niiden joukossa myöskin Helvi ja Irja, erään toverin hiljaiseen huoneeseen. He tervehtivät toisiaan iloisesti, kävivät sitte kohta pöydän ympärille istumaan ja kumartuivat rukoukseen, jonka yksi lausui ääneen.