Se oli todellakin hämmästyttävä ja odottamaton tieto. Kukaan nuorista ei ollut aavistanutkaan, että asiasta oli ollut puhetta jo pitkin kevättä tohtorin ja tohtorinnan kesken. Onneksi heillä myöskään ei ollut mitään vihiä matkan varsinaisesta tarkoituksesta. Olihan luonnollista ajatella, että Irja matkusti maailmaa näkemään, oppimaan vieraita kieliä ja ehkä musikaalisia taipumuksiansakin kehittämään.
— Isä on kirjoittanut eräälle perheelle, jossa on nuoria tyttöjä täysihoidossa, — kertoi tohtorinna. — Elokuussa Irja voi saada siellä sijaa.
Siitä olisi hyvin riittänyt puhumista koko illaksi. Irja toi jo kartan ja aikoi ruveta rakentamaan matkasuunnitelmia, kun Ensio hänet keskeytti.
— Helvikin tuli uutista ilmoittamaan, — sanoi hän. — Saahan hän puhua, niin kauvan kuin sedällä on aikaa?
Nyt oli siis tullut se hetki, jota Helvi oli pelännyt. Tuskinpa hän olisikaan ilman Ensiota päässyt alkuun; mutta siinä ystävän rinnalla seisoessa, hänen varmuutensa kannattamana, se kävi kuin itsestään. Helvi tuskin tiesi, miten se oli tapahtunut, kun jo kaikki oli kerrottu.
— Vai niin, vai niin, — arveli tohtori. — Miksikä ei se kävisi päinsä, että menet sairaanhoitoa oppimaan. — Sehän kuuluu vähän minun alaani, — lisäsi hän hymyillen. — Minusta tyttöjen yleensä pitäisi ymmärtää sitä enemmän kuin nykyään on tavallista. Tämä minun sirkkani tässä ei taitaisi osata edes lääkkeitä tiputtaa!
— Ohoh, — sanoi Irja. — Tahtooko isä esimerkiksi risiiniöljyä? Kyllä minä tuon vaikka paikalla!
— Ja tiputat lusikkaan, vai kuinka?
Kaikki nauroivat, Irja tietysti mukana. Mutta sitte tohtori taas kääntyi vakavaksi ja jatkoi puhettansa Helville.
— Luullakseni sinulla on hyväkin taipumus siihen työhön, ja mikä parasta, reippautta ja rohkeutta kylliksi. Sen minä näin viime kesänä Rahkasuolla. Kirurgisella sairashuoneella alkaa kurssi ensi maaliskuussa —