— Minä ajattelin, että olisin koettanut niin pian kuin suinkin päästä ylimääräiseksi oppilaaksi diakonissalaitokseen. Olen kuullut, että sinne joskus otetaan.
— Kyllä sinun nyt pitää tulla meidän kanssamme maalle, — sanoi tohtorinna. — Me lähdemme heti, kun te olette jatko-opistosta valmiit, koska Irja ei lupaa välittää Ester Vahlin häistäkään. En minä voi panna omalletunnolleni, että rasitat itseäsi ymmärtämättömästi. Onhan sinulla hyviä työaloja ilman sairaanhoitoakin. — Suo anteeksi, Vilho, — jatkoi hän miehellensä, — mutta niin tohtorinna kuin olenkin, minä aivan kammoan sairashuoneita. Ei niissä nuori tyttö ainakaan virkisty, ja sitä Helvi kyllä tarvitsisi ahkeran työnsä jälkeen.
Helvi oli syvästi liikutettu. Kasvattivanhemmat käsittivät asian omalla tavallansa, mutta he ajattelivat hänen parastansa kuten perheen jäsenen, ja se tuntui niin suloiselta, hän kun oli aivan toista odottanut. Ehkä he kumminkin rakastivat orpotyttöä, ottolastansa… Ehkä Herra oli jo ottanut pois sen koettelemuksen, joka oli ollut Helville kovin katkera…
— Kiitos, rakas setä ja täti, — sanoi hän sydämellisesti. — Mielelläni lepään maalla Irjan lähtöön asti. Te olette niin hyvät, etten minä ole ensinkään sitä ansainnut. Pitäisihän minun kiirehtiä valmiiksi, että pian pääsisin omalle pohjalle — ja minä lupaankin koettaa parastani. Sitte en enää tarvitse mitään, kun tämä oppiaika on kulunut… En tiedä, kuinka voisin teitä palkita —
— No, no, tyttöseni, — keskeytti tohtori. — Ei nyt siitä puhetta. Olisinhan minä mielelläni antanut sinun lukea maisteriksikin, jos olisit tahtonut, ja tämä tie on paljon lyhyempi. Sellaisia asioita ei panna kysymykseenkään, sillä kun me olemme kerran ottaneet sinut luoksemme, pitää sinun saada täysin riittävä kasvatus vastaista toimialaasi varten. Jos tulet esimerkiksi kansanopiston opettajaksi maalle, on hyvin tärkeätä, että osaat sairaanhoitoa.
Helvi taisteli hetkisen. Olihan hän jo äsken maininnut tarkoituksen, miksi hän halusi sairashuoneisiin, mutta se oli nähtävästi aivan luiskahtanut kuulijain ohitse. Hän olikin sanonut sen melkein ohimennen, ajatellen, että lopullisiin selvityksiin kyllä tulisi aika myöhemmin — sitte — kenties yhdessä Ension kanssa… Täytyikö hänen nyt kumminkin puhua siitä enemmän?
— Mutta setä — minähän jo sanoin, että aion lähetystyöhön, jos Jumala tahtoo…
— Se nyt on aivan mahdotonta ja järjetöntä, — lausui tohtorinna. —
Et sinä itsekään sellaista puhu, kun vähän enemmän ajattelet.
Irja oli kietonut kätensä Helvin kaulaan ja kuiskasi itku kurkussa: —
Kyllä me hänet kadotamme. Hän menee, kun hän kerran on päättänyt.
— Helvi on sitä ajatellut lapsuudesta asti, — lisäsi Ensio.