— Emme nyt puhu siitä enempää, — virkkoi tohtori, johon keskustelu rupesi tekemään vastenmielisen vaikutuksen. — Helvi saa kohta loistavan todistuksen jatko-opistosta, kuten kaikesta kuuluu; sitte hän lähtee kanssamme Haapalehtoon, ja saattaessamme Irjaa elokuussa matkalle jätämme samalla Helvin diakonissojen huostaan, jos sopii. Niin pitkälle on kaikki selvää, ja jatko kyllä suoriutuu aikanaan. Onhan Helvi järkevä tyttö.
Hän nousi ja lähti huoneesta, tohtorinna seurasi häntä, ja nuoretkin vetäytyivät omalle puolellensa. Ensio istui miettiväisenä pöytänsä ääressä, mutta Irja hiipi Helvin kamariin.
— Rakas, rakas Helvi, — kuiskasi hän syleillen kasvattisisartansa ja purskahtaen itkuun. Helvikin alkoi nyyhkyttää.
— Miksi sinä tahdot mennä? — lausui Irja hetken kuluttua, kohottaen kyyneleiset kasvonsa. — Oi, minusta tuntuu niin kummallisen haikealta omakin lähtöni, vaikka saankin nähdä niin paljon kaunista ja oppia kaikenlaista hyödyllistä, ja vaikka jo vuoden perästä pääsen takaisin kotiin ainaiseksi. Nyt minä oikein tunnen, kuinka äärettömästi rakastan omaisiani ja ystäviäni ja koko Suomea…
— Meidän tulee rakastaa Jeesusta vielä enemmän, sillä hän rakasti meitä ensin. Olethan sinäkin oppinut häntä rakastamaan!
— Olen, ja minä tahdon antaa hänelle koko elämäni. Mutta sen tunnen myös, että minun tulee omassa kalliissa kotimaassani palvella häntä. Täällähän on niin paljo, paljo tehtävää! Kerran sinä muistutit minulle Rahkasuon mökkiä, mutta nyt minä muistutan sinulle sekä sitä että Vilkin asuntoa, ja vielä köyhäintaloa ja vankiloita, joissa kuoromme on laulanut, ja niitä sairashuoneita, joihin juuri aiot lähteä työhön… Helvi, eikö se vaikutusala riitä?
— Heillä kaikilla on Jumalan sana, ja he voivat ottaa sen vastaan, jos tahtovat. Siellä kaukana on paljon suurempi tarve kuin täällä. Kuulin kerran erään lähetyssaarnaajan sanovan: "Jos näkisit kannettavan tukkia, jonka toinen pää on paksu ja raskas, toinen ohut, ja ohuessa päässä olisi kymmeniä kantajia, mutta paksussa muutamat melkein nääntyisivät taakkansa alla — mihin silloin menisit auttamaan?" Eikö minun ole mentävä pakanamaille?
— Mutta eikö sinulla ole velvollisuuksia syntymämaatasi kohtaan?
— Minä tiedän, että siunauksen virrat sieltä kerran vuotavat yli Suomenkin. Kääntyneitten pakanain rukoukset kohoavat Jumalan luo, ja yhden lähteneen sijasta herää kymmenen työhön täällä kotona.
Irja katsoi häntä ihmetellen.