— Mistä olet saanut nuo ajatukset? — kysyi hän.
— Jumalan sanasta, lähetyskirjoista ja esitelmistä. Äiti puhui minulle ennen, ja nyt olen itse niin paljon sitä ajatellut…
— Kuinka vähän kodissa toinen tietää toisestaan! Isä ja äiti eivät aavista mitään kaikesta tästä, vaan luulevat sinun nuoruuttasi haaveilevan. Enkä minäkään ole tietänyt, enkä vieläkään täysin käsitä, että sinä todellakin mietit lähtöä. Minulla on niin pieni sydän, Helvi — Jumalan suuret ajatukset, jotka sinä olet voinut omistaa, eivät mahdu sinne. Mutta minä tahdon olla vähässä uskollinen. Ehkä kerran opin ymmärtämään.
He istuivat vaiti, sylitysten, kun Miili naputti ovea ja kutsui Helviä.
— No kerrankin! — huudahti Helvi iloisesti, tultuansa eteiseen.
Siellä oli Manne häntä hakemassa.
— Minä tulin sanomaan hyvästi, — virkkoi poika, silmät alas luotuina.
— Nytkö jo? Hauska että muuten tulit, mutta kyllä minä vielä viikon perästä tahdon nähdä sekä sinut että todistuksesi, ja sitte vasta heitämme hyvästit. Ole hyvä ja käy sisälle!
Manne viivytteli.
— Voinko puhua kahdenkesken kanssasi?
— Miksikä ei, — virkkoi Helvi, luoden Manneen tutkivan, oudostelevan katseen. Mitä salaperäistä asiaa hänellä saattoi olla? — Helvi kävi kuiskaamassa Irjalle pari sanaa ja pyysi sitte Mannea huoneeseensa.