— Paras että sanon sen kohta, niin sittehän on tehty. Minä olen erotettu opistosta.
— Manne — mitä? — huudahti Helvi pelästyneenä. — Kuinka se on käynyt?
Hän seisoi keskellä lattiaa juron ja jäykän näköisenä, muistuttaen paljon Samuli veljeänsä sillä hetkellä. Mutta yhtäkkiä piirteet sulivat, ja hän puhkesi nyyhkytyksiin kuten lapsi.
— Helvi, halveksitko sinä minua? Iloisessa seurassa otin vähän liikaa, ja eräs opettaja tuli kadulla vastaan —
— Voi Manne, — oli ainoa, mitä Helvi kykeni kyynelsilmin sanomaan.
— Kaikki on mennyttä nyt, — lisäsi nuorukainen katkerasti.
— Ja sinä kun olisit saanut niin hyvän todistuksen! Miksi, miksi antauduit kiusaukseen?
— Kyllä maalla viisaita ollaan, kun merellä vahinko tapahtuu. Kuinka minä olisin ennakolta ymmärtänyt, että näin kävisi? Nyt minä kadun, kun on myöhäistä, kadun niin, että antaisin vaikka mitä, jos saisin sen tekemättömäksi…
— Mitä isäsi ja äitisikin sanovat…
Mannen muoto kävi uhkamieliseksi ja hän kohotti päänsä.