— Heidän toruttavaksensa en mene, enkä Samulin pilkoiksi. En avaa enää Saukkolan ovia; merelle lähden ensimmäisellä laivalla! Hylkynä he minua pitäisivät, pahempana kuin Samuli, ja sitä minä kuitenkaan en ole. Vai olenko, Helvi?
— Sinä olet langennut, mutta Jumalan avulla nouset kuin mies. Vaan silloin sinun pitää nöyrtyä — Kuule, Manne, heitä mielestäsi merille meno! Lähde kotiin, kärsi tekosi seuraukset, tee työtä siellä ja voita kaikkien kunnioitus jälleen. Ehkä vielä jonkun ajan perästä pääset uudestaan kauppakouluunkin. Minä menen johtajan kanssa puhumaan.
— Sanottiin minulle jo kohta, että saisin tulla takaisin ensi vuoden kevätlukukaudeksi. Mutta minä en kehtaa, en vaikka mikä olisi, enkä tahdokaan heidän syntipukiksensa…
— Olehan toki järkevä, Manne! Etkö ymmärrä, että silloin vasta jätät kaikkiin huonon muiston, jos nyt karkaat merille kuin pahantekijä; mutta entiset erehdyksesi unohtuvat, jos näytät katuneesi ja parantuneesi. Sinä olet pelkuri, jos pakenet ihmisiä.
— Minä en ole pelkuri! — huudahti Manne kiivaasti.
— Niinpä lähde Saukkolaan peltotyöhön ja palaa keväällä kauppakouluun takaisin!
Manne seisoi ääneti ja epäröiden. Pitkän vaitiolon jälkeen hän lausui:
— Sinun tähtesi, Helvi, minä tahtoisin.
— Ei minun, vaan itsesi tähden ja siksi että se on oikein.
— Sinä et minua halveksinut. Aina sinä olet ollut minulle hyvä. Helvi… minä… voi Helvi… Sinun pyynnöstäsi tahdon koettaa, vaikka se vaikeata onkin!