— Onko se mahdottomampaa kuin että te, sisar Sanni, aiotte diakonissaksi? Kumpikin työala vaatii uhrauksia Jeesuksen tähden.
— Oi, sehän on aivan toista. Työnteko ja kieltäytyminen ei ole niinkään vaikeata, kun on toisia, jotka ohjaavat ja tukevat. Mutta lähteä omin neuvoin kauvas pois, ulos suureen maailmaan ja tuntemattomiin kohtaloihin — En minä ainakaan uskaltaisi. Täällä on hyvä suoja kuin linnulla pesässä.
— Minä en tahtoisi olla kuin lintu, jonka siivet ovat leikatut! — virkkoi Helvi melkein kiivaasti, käsittämättä itsekään, miksi hoitajattaren sanat saivat hänen povensa kuohumaan enemmän kuin kasvattivanhempien jyrkästi vastustava kanta ja Irjan epäröiminen. — Tarvitaan vaan luottamusta Jumalaan, joka kaikkialla on kanssamme, — jatkoi hän varmuudella. — Ettekö tunne pientä runoa:
"Uskovaista paremmassa turvassa ken maailmassa? Tähtikään ei taivahalla, lintu emon siiven alla."
Sisar Sanni huokasi.
— Niin se kai on. Mutta kyllä sentään luonteetkin ovat erilaisia…
— Ovat kyllä, — ajatteli Helvi. — Luostarin ilma täällä kumminkin on, ja hän on oikea nunnaluonne, tuo. Niin ahdas näköpiiri ja vähän itsenäisyyttä!
— Teistä minä olisin sitä kaikkein vähimmän luullut, — lisäsi hoitajatar, hetken odotettuaan vastausta. — Suokaa anteeksi — mutta minusta te ette ollenkaan näyttänyt sellaiselta linnulta, joka vahvoin siivin lentää ilmojen halki, jos saan jatkaa vertausta. Tiedättekö, mitä minä ajattelin?…
— No mitä?
— Täällä oli äskettäin eräs papinrouva oppimassa sairaanhoitoa, voidakseen miehensä seurakunnassa olla kärsiville avuksi. Teillä ei tosin ole kihlasormustakaan, mutta minä kuitenkin arvelin, että ehkä —