— Hän pääsee sitte maalle erääseen hyvään perheeseen, — vastasi hän.
— Se on Sannin ansio, — kertoi sisar Elsa. — Omilla varoillansa hän on päättänyt kustantaa Juhon ylläpidon. Hän se pojan tännekin haki. Ajatelkaa, neiti, hän oli itse vähällä saada puukoniskun sillä tiellä juopuneen Vilkin kädestä, mutta onneksi väisti sen. Minä en ymmärrä, kuinka Sanni voikin olla niin varomaton, että lähti illalla yksinään sellaiseen luolaan, sanomatta kellekään mitään. Into ja rakkaus saattavat ihmisen unohtamaan itsensä välistä liikaakin.
— Älä nyt joutavia puhu, — arveli Sanni kainosti. Mutta Helvi katsoi häntä ihmetellen. Tuotako jaloa neitoa hän kerran oli pitänyt ahdashenkisenä pelkurina ja siipirikkona lintuna? Hän häpesi itseänsä, kun hän sitä ajatteli. Sanni ansaitsi hänen ihailunsa, vaan ei hän Sannin.
Nöyryytetyin mielin Helvi saapui toveriensa pariin kristilliseen yhdistykseen. Siellä oli jo ehditty pitää pari puhetta, ja parhaillaan oli tee-väliaika. Nuorekas ilo kaikui vastaan ruokasalista, jonne hän tuli, ja pian hän oli keskellä vilkkainta parvea, kysymysten ja ystävyydenosotusten esineenä.
Pöydän ympärillä teetä juodessa hän vuorostaan sai kuulla yhdistyksen asioista. Senkin piirissä oli herätys voimakkaana liikkunut, ja innokkaasti kerrottiin Helville vieraan kokeneen puhujan esitelmistä ja yksityisistä neuvoista, vaikutuksesta siihen ja siihen toveriin, uusista suunnitelmista ja hyvistä päätöksistä. Nyt tarvittiin vaan jatkuvaa, palavaa rukousta, pysymistä Jumalan sanassa, syventymistä ja uskollisuutta. Paljon he toivoivat elokuussa pidettävästä pohjoismaisesta ylioppilaskokouksesta, johon moni oli päättänyt lähteä. Vahinko vaan, että matka kokouspaikkaan Norjaan oli kovin pitkä ja kallis, sillä se vaikeutti lukuisampaa osanottoa.
— Tottahan sinä, Helvi, lähdet? — kysyttiin. — Ja Irja myöskin. Onko hän kirjoittanut siitä?
— Tuskinpa Irja koko asiasta tietääkään, — arveli Helvi, — eikä hän nyt toistaiseksi suinkaan malta uusia matkoja suunnitella, kun juuri sydämensä pohjasta toivoo kotiin. Ensio taitaa meiltä lähteä. Mutta miten minä voisin? Sehän maksaa niin paljon.
— Saathan sinä koulusta palkkasi, joka riittää varsin hyvin. Voi, kyllä sinun pitää päästä! Hanki kesäksi suomennosta ja puhtaaksikirjoitusta, ole oikein ahkera — sinä voit varmaan tulla, jos tahdot!
Helvistä se tuntui aivan mahdottomalta. Kuinka hän rohkenisi toivoakaan mitään sellaista, niin äärettömän hauskaa ja samalla suurta siunausta tuottavaa? Saattoi hän kyllä koettaa ansaita niin paljon kuin suinkin, oli se tarpeellista muutenkin, mutta varmaan hänen täytyi tyytyä kuulumaan niihin, jotka jäivät kokouksesta pois.
— Kun tänään lopetamme yhdessäolomme rukouksella, niin pyydetään myöskin, että Herran tahto tapahtuisi kesäkokouksen suhteen ja ne pääsisivät mukaan, jotka hän tahtoo lähettää, — ehdotti joku.