— Mielelläni. Se kuuluukin läheltä omiin harrastuksiini, sillä sydämestäni soisin lähetysrakkauden enemmän lämpenevän meikäläisten keskuudessa.
— Ettekö te olekin ajatellut ruveta lähetyssaarnaajaksi? — kysyi se ruotsalainen, jonka Helvi ennestään tunsi. — Muistan erään tovereistanne puhuneen siitä.
Helvi ei oikein tietänyt mitä vastata. Keväällä hän jo oli valmistanut ystäviänsä siihen mahdollisuuteen, ettei hän ehkä koskaan lähtisikään, mutta eivätpä he näyttäneet ottavan uskoaksensa, koska kertoivat siitä vieraillekin. Itse hän oli viime aikoina kasvanut pois entisistä aikeistansa, ja nyt, oman kurjuuden tunnon musertaessa, hän kaikkein vähimmin oli rohjennut niihin palata.
— Kerran sitä kyllä ajattelin, — vastasi hän sentähden hiljaa. — Se oli unelmani lapsuudessa, ja sittemmin jo aloin valmistautuakin sitä varten. Mutta en enää uskalla luulla sitä mahdolliseksi, sillä minä olen liian huono ja kelvoton Herran suureen työhön.
Helvin puhetoverit olivat hetken vaiti. Sitte toinen ruotsalaisista, vanhempi, vakavakatseinen pastori, lausui:
— Muistuu mieleeni se kaunis laulu, jonka ensi kerran kuulin teiltä suomalaisilta:
"Ah, etten mitään oisi, tyhjä murrettu astia vaan, pantu Mestarin jalkain juureen korjaustansa vartoamaan: tyhjä, hän että mun täyttäis, kun tointansa käyn tekemään; murrettu, että hän käyttäis mua muitakin etsimään".
Ehkä se sopii juuri teille. Mestarin tulee kasvaa, meidän vähentyä.
Nöyristä ja alhaisista hän aseensa valitsee.
Helvin sydän alkoi tykyttää. Hän olisi tahtonut sanoa jotakin, vaan ei tietänyt, saattaisiko hän sen tehdä. Pastori oli kohta voittanut Helvin luottamuksen, mutta sopiko hänen tässä, ensi kerran puhuessansa henkilön kanssa, kymmenien muiden ympäröimänä ja ainakin lähinnä istuvien kuullen tuoda esille epäilyksiänsä ja kysymyksiänsä?
Miksikä ei? Se kuului kokouksen luonteeseen. Ehkä tilaisuus ei koko aikana enää palaisi, sillä aterian päätyttyä pastori kenties oli hävinnyt häneltä noiden satojen joukkoon, jotka eri haaroilta olivat tulleet, eikä hän milloinkaan saisi sanoa sanottavaansa. Tuttu tai tuntematon — mitä siitä lukua? Herran rakkaus yhdisti heitä kaikkia.