— Sydämeni on ollut maallisiin kiintynyt ja puolinainen Herran edessä, — sanoi Helvi, syrjäyttäen päättävästi ujostelunsa ja luoden totisen katseen pastoriin. — Vuosikausia Herra on kutsunut minua, mutta minä en ole rehellisesti totellut, ja lopuksi petin minulle uskotun aatteen luopumalla sisällisesti siitä itsekkäitten pyrintöjen tähden. Suuren surun kautta Herra armossaan avasi silmäni — mutta mihin minä nyt enää kelpaan?
— Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä, — vastasi pastori vakuuttavan varmasti.
— Sen tiedän, ja siinä onkin ainoa toivoni ja lohdutukseni. Herra voi pelastaa minut yksityisesti… mutta ei se estä häntä sulkemasta mahdotonta asetta työstänsä pois. Minä en ansaitse päästä siihen enää.
— Ette milloinkaan olisi itsestänne sitä ansainnut. Mutta muistakaa, mitä Jeesus sanoi Pietarille, joka kolmasti oli hänet kieltänyt: ruoki lampaitani! Varokaa, ettette vielä kerran ole kutsuvalle äänelle uskoton! Hiljentäkää sydämenne, turvatkaa ijankaikkiseen armoon ja rukoilkaa selvyyttä! Jolle paljo anteeksi annetaan, hän paljon rakastaa, ja Jeesuksen rakkaus se on, joka on vaativa hänen palvelijansa työhön.
— Kiitos, — kuiskasi Helvi sydämellisesti pastorille, kun he pöydästä nousivat. Hän oli kokonaan unohtanut toiset, jotka olivatkin hienotunteisesti kääntyneet muiden naapuriensa puoleen, jättäen heidät rauhassa keskustelemaan.
— Olkoon Herra kanssanne, — vastasi pastori ojentaen kätensä; ja niin he erosivat. Mutta Helvi ajatteli jyväsiä, jotka putoilevat toisinaan tien varrelle ohimennen, melkein kylväjän huomaamatta. Kallis siemen oli siten sirotettu hänenkin sydämeensä, ja hän tahtoi sen huolella varjella, jotta taivaan linnut eivät sitä noukkisi pois.
Pöydän päässä hän kohtasi Irjan ja Ension, jotka seisoivat vierekkäin, onnesta säteillen kuten yleensä näinä päivinä. Helvi nyökäytti heille iloisesti päätänsä. Kumma kyllä, ei tuntunut mitään pistosta sydämessä, ja luonnollisen tyynenä hän saattoi heitä lähestyä ensimmäisen kerran heidän kihlauksensa jälkeen.
— Meidän pitää nyt heti mennä lauluharjoitukseen, — kertoi Irja. — Sitte on naisylioppilaitten erikoiskokous, niinkuin tiedät. Oletko valmis vai täytyykö sinun vielä käydä nuottivihkoa hakemassa?
— En tule nyt ensinkään. Jos kaivataan, niin sano, että halusin olla yksin ja valmistautua tämäniltaisia lähetyspuheita kuulemaan.
— Katsoppas, alkaa sataa. Missä aiot olla, makuuhuoneissako, jotka päivisin ovat niin kolkot pelkkine vuoderiveineen? Tule kumminkin laulamaan! Ei siitä väsy, se virkistää vaan.