— Ole huoletta! Tuntuu kuin voimat pulppuaisivat suonissani ja tahtoisivat purkaa sulkunsa päästäksensä käytäntöön. Kyllä minulle kuitenkin jää levonkin aikaa. Iltasin istun pianon ääreen ja laulan ja soitan kaikki lempikappaleesi… Ja sitte pidämme iltarukouksen ja muistamme erityisesti isää ja äitiä ja Helviä siellä kaukana.
— Lähetysharrastuksen keskus on meidän kodistamme tuleva, — sanoi Ensio innokkaasti. — Jeesuksen rakkauden sytyttämä kipinä sydämissämme ei voi sammua, kun Helvi on sen elävänä virikkeenä. Eikö niin, Irja?
— Kuinka voisikaan toisin olla? Niin, Helvi, sinä meidän hyvä enkelimme, vielä poissa ollessasikin sinä olet siunaten vaikuttava meihin! Kuinka minä sinua kyllin kiittäisin kaikesta, mitä olet minulle ollut…
— Ei, ei, rakas Irja, — keskeytti Helvi, — ei kiitoksen sanaakaan minulle! Meillä on vaan vähän aikaa enää. Rukoilkaamme yhdessä viimeinen kerta!
He lankesivat polvillensa kaikki kolme. Usein ennen he täten olivat rukouksessa yhtyneet, mutta ei se milloinkaan ollut heistä tuntunut siltä kuin nyt. Erohetki kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen edessä on jotakin suurta ja sanomatonta…
He uskoivat toisensa hänelle, joka yhtä hyvin on läsnä myrskyisillä merillä kuin rauhaisan lieden luona, Jeesukselle Kristukselle, jonka rakkaus on sama kotikuusien kuin Intian palmujen alla.
"Jos sinä vesissä käyt, niin minä olen tykönäsi, etteivät virrat sinua upota, ja jos sinä tulessa käyt, et sinä pala, eikä liekin pidä sinua sytyttämän. Älä pelkää, sinä olet minun…"
Jumalan vastaus kuului niin voimakkaana heidän sydämissänsä. Vahvistettuina ja rauhallisina he nousivat, ryhtyäkseen vielä vähäisiin lopputoimiinsa.
Mutta ruokasalissa tohtorinna pyyhkieli silmistänsä kyyneleitä, ja tohtori tuli hänen luoksensa sanoen: — Minä luulen, että meidän täytyy pikku Helvimme tähden muuttua lähetysystäviksi… Haaveilija hän saattaa olla, mutta on hän jotain enemmänkin…
Ja Helvin astuessa ruokasaliin hän pisti hämmästyneen tytön käteen tuhannen markan talletussetelin.