V
Helvi oli saanut erittäin hyvän lukukausitodistuksen suureksi iloksi äidillensä ja itselleen. Kuin vapaa lintunen hän antautui kevein mielin joululupaansa viettämään. Ennen joulua oli kova kiire, sillä äidille tuotiin työtä enemmän kuin hän voi ottaa vastaankaan, ja Helvi pyytämällä pyysi saada auttaa, jotta voisi samalla itse ansaita rahoja. Äiti lähetti hänet joka päivä kävelemään tai laskemaan mäkeä tovereitten kanssa, mutta suostui muuten mielellään hänen pyyntöönsä. Eikä Helvistä milloinkaan joulu ollut tuntunut niin hauskalta kuin tänä vuonna, jolloin hän omilla rahoillansa saattoi ostaa äidille lämpimän huivin ja panna kirkkaan hopearahan lähetyksen säästölaatikkoon.
Joulun jälkeenkään Helvi ei malttanut kokonaan lakata ompelemasta, vaan ansaitsi itsellensä puserokankaan, ja vielä jäi markka ylitsekin. Mutta silloin kumminkin lepo ja virkistys olivat pääasiana. Oi noita hauskoja iltapäiviä, jotka vietettiin Tähtitornivuoren rinteillä mäenlaskussa, tai aamuja, joina lumisissa metsissä hiihdeltiin! Usein oli kokonainen parvi iloisia tyttöjä mukana, mutta joskus Helvi lähti kolmen kesken Irjan ja Ension kanssa, ja silloin hänestä aina oli hauskinta. Palatessa hänen piti tavallisesti poiketa Lindiläisten kotiin. Kun silloin Irja soitti ja lauleli, tai kun he yhdessä istuivat punaiseen sohvaan puhelemaan, silloin hän täydestä sydämestä nautti siitä, ettei ollut huolta huomisista läksyistä, vaan sai olla ystävänsä seurassa niin kauvan kuin teki mieli. Näin hauskaa hänellä ei ollut vielä koskaan ollut. Kerran hän sai kutsua Irjan ja pari muuta toveria kotiinsakin. Se tapahtui Helvin syntymäpäivänä, ja silloin äiti piti nekkukemut. Rouva Aaltonen oli jo aikaa täysin rauhoittunut Irjan ystävyyden suhteen, olipa liikutettuna kiittänytkin Jumalaa siitä. Helvihän oli saanut niin paljon iloa herttaisen toverinsa kautta, ja äidin pelko sen johdosta, että Irja oli varakkaasta kodista, näyttäytyi ihan aiheettomaksi. Miten lieneekään ollut tohtorinna Lindin pintapuolisuuden laita, ainakin hän oli osottanut suurta ystävällisyyttä Helviä kohtaan eikä ensinkään tahtonut estää tytärtänsä liittymästä köyhän ompelijan lapseen. Äiti oli kerran käynyt kiittämässä Irjan vanhempia Helvin puolesta, ja tohtori Lindin koti oli silloin tehnyt häneen sopusointuisen, miellyttävän vaikutuksen komeudestansa huolimatta. Ja uudestaan hän iloitsi siitä, että Jumala oli johtanut kaikki hyvin Helville.
Mutta nyt oli lupa ja lepo loppunut ja koulutyö taas täydessä vauhdissa. Nuorten mielet olivat kumminkin vielä niin kiinni menneissä yhteisissä iloissa, että välttämättä täytyi jotakin puuhata läksyjen lomiksi. Aamuhiihdoista ja pitkistä kelkkaretkistä ei nyt enää voinut olla kysymystä, mutta muita ehdotuksia tehtiin välitunnilla tyttökoulun pihalla oikein kukkurakaupassa.
— Mennään joka päivä edes tunniksi mäkeä laskemaan, — esitti Saimi
Saarnio, joka asui aivan Tähtitornivuoren vieressä.
— Ja toinen tunti meno- ja paluumatkaan yhteensä. Ei kiitoksia, — vastasi joukosta Leiman ääni. — Minä en ainakaan ehdi enkä viitsi.
— Siellä niin ryvettyykin, — kiirehti Ester lisäämään. — Mutta ostetaan kaikin klubimerkit ja luistellaan ainakin lauvantaina ja sunnuntaina.
— Klubimerkki on kovin kallis, — huomautti Martta Mäkinen ujosti. Häneen yhtyivät kuitenkin muutamat muutkin, ja Irja selitti, että klubin radalla kaikenlaiset keikarit ja poikatytöt luistelivat, eikä hän ainakaan tahtonut sitä kolmannen luokan kokouspaikaksi.
— Perustetaan ompeluseura, — ehdotti käytännöllinen Katri Dahlberg.
— Perustetaan! — huusivat useat äänet.