— Et sinä voi mennä kahden kesken Irjan kanssa, ja kuinka saatat luulla, että tohtorinna Lind tulisi teidän mukananne ylärivin paikoille istumaan? Minä olen varma siitä, ettei hän suostu tuumaanne. Ja sitte vielä — sinunhan piti markallasi ostaa käsityö ompeluseuraan. Millä aikoisit sen hankkia, jos käyttäisit rahasi tähän?
Helvi seisoi ihan neuvotonna. Yhdellä iskulla oli koko kaunis tuulentupa mennyt murskaksi. Hän purskahti katkeraan itkuun, vetäysi nurkkaan rahille ja istui siellä yhä nyyhkien, kuulematta äidin lohdutuksia, kun ovea kiireisesti koputettiin ja Irja pyrynä ryöpsähti sisälle.
Hän vallan hämmästyi Helvin kyynelistä, sillä itse hän oli täynnä iloa ja intoa. Oli käynyt, niinkuin rouva Aaltonen arveli. Irjan äiti lupasi kyllä tulla tyttöjen kanssa teatteriin, mutta heidän piti ottaa aitiopaikat. Nyt hän lähetti Irjan sanomaan Helville, että tämä vaan jättäisi rahansa heidän haltuunsa. Joku pieni tonttu ruusuprinsessan seurueesta laittaisi kyllä niin, että sillä pääsisi tavalliselle kahden markan paikalle toisten toverien joukkoon.
— Saahan Helvi tulla? — kysyi Irja, luoden rouva Aaltoseen niin pyytävän katseen, että sen olisi luullut voivan jäitäkin sulattaa. Eivätkä Helvin äidin kasvot jäisiltä näyttäneetkään. Sanomaton hellyys kuvastui niistä, mutta ääni soi vakavalta, kun hän sanoi: — Helvi saa itse päättää, tahtooko hän mennä vai ei.
— Tietysti hän tahtoo! No Helvi, pyyhi toki kyyneleesi ja ole iloinen!
Hyvästi nyt — markkasi voit tuoda huomenna. — Ja Irja pyörähytti
Helviä kerran ympäri ja katosi yhtä pian kuin oli tullutkin.
Mutta Helvi ei ollut oikein iloinen. Täti Lind oli niin hyvä ja Irja myöskin, ja äiti antoi hänelle vapauden itse päättää menostansa. Miksi hän ei voisi huvitella kuten muutkin? Mutta ompeluseura ja koriliina ja pakanalapset kaukana Afrikassa… Hän oli jo luvannut markkansa heille, vaikkei hän aamupäivällä ollut muistanut sitä. Voi, kuinka tämä oli vaikeata! Moni varakkaampikin toveri aikoi kyllä tehdä omaa työtänsä ompeluseurassa, mutta hän, joka juuri oli niin innokkaasti ehdottanut, että ommeltaisiin lähetykselle… Ei, ei hän voinut menetellä niin. Tuo markka ei ollut enää hänen, sillä oli jo määrätty paikkansa. — Ja kuitenkin… Mitä hän sanoisi Irjan äidille? Jos hän selittäisi asian oikean laidan, maksaisi rouva Lind ehkä koko pääsylipun, ja silloin tuntuisi, ikäänkuin hän olisi kerjännyt sitä. Malttaisiko hän jäädä pois teatterista? Ei varmaankaan…
Yhtäkkiä hän luuli keksineensä keinon. Hän hypähti paikaltaan ja riensi pöydän luo, jonka äärestä häntä kohtasi äidin tutkiva katse. Rouva Aaltonen oli istunut ihan ääneti, ja Helvi oli ollut niin ajatuksiinsa vaipuneena, että tuskin oli huomannut äitinsä olevan huoneessakaan. Nyt hän melkein pelästyen punehtui ja loi silmänsä alas, kun äiti kysyi:
— Oletko jo päättänyt?
— Kyllä minä luulen, että menen. Täti Lind on varmaan jo toimittanut pääsylipun, ja olisi niin ikävä jäädä pois… Voi äiti, älä näytä noin totiselta! Enkö minä saisi mennä?
— Entäs ompeluseura? Aiotko ommella omaa puseroasi, kun muut antavat työnsä yhteisen kalliin asian hyväksi?