Niin, hän oli menossa "Prinsessa Ruususta" katsomaan, kuten hän niin hartaasti oli toivonut. Hän oli maksanut markan pääsylipustansa, ja kuitenkin oli kotona hänen omalla rahallansa ostettu sievä liina ompeluseuraa varten…
Vaan miten, voi miten oli se markka saatu?
Helvistä tuntui kuin olisi hän taas seisonut ikkunan luona hämärissä. Äiti oli mennyt ulos. Sykkivin sydämin, vapisevin käsin Helvi tarttui lähetyslaatikkoon, mursi sen ja kaatoi rahat kämmenellensä. Siinä oli kirkas markka — tuo, jonka hän joululuvalla iloiten oli sinne pudottanut, saatuansa palkan ompeluksistansa — ja lisäksi kokonainen kasa vaskirahoja ja pientä hopeaa. Äkkiä hän solahutti markan kukkaroonsa, kääräisi muut rahat paperiin, heitti päällysvaatteet yllensä ja juoksi kadulle. Lähetystalolle oli pitkä matka, mutta hän riensi kuin takaa-ajettuna. Johtaja taputti ystävällisesti hymyillen ja liikutettuna "pienen lähetysystävän" olkapäätä ja toivotti Jumalan siunausta hänelle ja hänen lahjallensa; mutta sanat soivat Helville kuin tuomion äänet, hän ei rohjennut nostaa silmiänsä, niiasi ja pujahti pois niin pian kuin pääsi. Kotimatkalla hän poikkesi puotiin koriliinaa ostamaan. Aikainen talvinen pimeys melkein jo peitti kaupungin. Helviä pelotti, ja juosten hän saapui kotiin, lähteäksensä kohta sen jälkeen Irjan luo ja teatteriin…
— Voi hyvä Jumala — oletko vihastunut minulle? Miksi, miksi minä lähdin? Käännynkö kotiin? Voi kuinka minun on paha olla…
— Tuosta ovesta, — kuuli Helvi samassa tädin sanovan. — No, ovatko kaikki lampaani koossa?
Oltiin perillä. Valovirta häikäisi Helvin silmiä, ja suuri sali ja ihmisten liike huimasi häntä, Ja mikä maailma hetken kuluttua aukesi esiripun takaa! Hän unohti tuokioksi rahat ja lähetyksen ja sydämensä tuskan, ja tenhon vallassa hän istui siinä hehkuvin poskin. Kun esirippu ensi kerran laskeutui, huokasi hän syvään, syvään.
Kuinka se oli kaunista! Miksi hän ei saisi nauttia siitä? Olihan hän tullut tänne omalla rahallansa. Se oli lähetyksen markka, se jolla hän liinan osti. Sen hän siis oli käyttänytkin oikeaan tarkoitukseen, juuri lähetystyön hyväksi. Ehkei hän ollutkaan tehnyt väärin? Ei suinkaan! Suotta hän vaan oli tuskitellut.
Ja Helvi rupesi puhumaan tovereitten kanssa niin vilkkaasti kuin voi, ja hänen korvissaan suhisi ja hänen ajatustensa täytyi vaieta…
Taas näytös, taas esirippu alas.
— Mutta sinä varastit sittekin lähetykseltä! Mitä olit pannut laatikkoon, sen olit jo antanut Jumalalle ja Afrikan onnettomille asukkaille, jotka eivät tunne Jeesusta. Ja sen lisäksi olit luvannut ostaa työn ompeluseuraan. Olisiko äitisi hyväksynyt tekosi, ja mitä hän sanoo, kun kerrot sen hänelle?