Omatunto puhui vastustuksesta huolimatta, ja tuska valtasi Helvin jälleen. Hänen täytyi ponnistaa kaikki voimansa, pysyäkseen rauhallisena.
— Ohho, joko nyt tulee viimeinen näytös, — huokasi Liisi Lang Helvin takana.
— Se kuuluu olevan kaikkein kaunein, — kertoi Leima. — Ajatelkaa, kun prinssi sadan vuoden perästä löytää morsiamensa!
— Ja Sam saa sadan vuoden vanhan korvapuustin, — nauroi Irja.
— Niin, niin, tyttöseni, — virkkoi tohtorinna Lind hymyillen, — siinä on syvää viisautta, vaikka sinä pieni västäräkki et ole taitanut sitä ajatella. Paha saa varmasti ennemmin tai myöhemmin palkkansa.
Oli kuin jokin olisi kuristanut Helvin kurkkua. Hän nielaisi ja nielaisi tyhjään, kunnes Irja kaikeksi onneksi tarjosi hänelle karamelleja, jotka saivat pinnistyksen helpottamaan. Mutta kolmatta näytöstä katsellessaan Helvi ei todellakaan voinut ymmärtää, että se oli niin hauska kuin toverit sanoivat.
Kuu oli noussut ja valaisi kirkkaasti katuja, kun ihmisjoukko tulvi ulos teatterista. Kylmä ilma virtaili vastaan, ja Helviä puistatti. Tohtorinna Lind asetteli kauvempana asuvia tyttöjä issikkoihin, saattoi lähiseutulaiset heidän asuntoihinsa ja lähti lopuksi astumaan kotiinpäin "kruunuhakalaistensa", Irjan, Helvin ja Leiman kanssa. Puut loivat pitkiä varjoja kuutamossa, tuuli suhisi salaperäisesti niiden lehdettömissä oksissa, ja joka askeleella lumi narahti jalkain alla. Tuntui niin kammottavalta… Runebergin esplanaadin päässä Helvi äkkiä säpsähti ja huudahti heikosti.
— Mikä nyt? — kysyivät toiset melkein yhtaikaa.
Mutta Helvi vapisi eikä voinut selittää muuta, kuin että hän oli säikähtänyt "jotakin mustaa".
— Eihän siellä mitään ole, — virkkoi Irja, rohkeasti kurkistaen puiden sekaan.