— Sinä olit ensi kerran teatterissa ja nyt on mielikuvituksesi kiihtynyt, — arveli tohtorinna Helville. — Joudu pois, Irja, niin pääsette kaikki pikemmin nukkumaan.
Vaan kun Helvi oli saanut Leimankin pelkäämään, tuumasi rouva Lind parhaaksi, että otettaisiin torilta kaksi ajuria. Reet luistivat keveästi, ja ilta oli ihana. Elisabetinkadun kulmassa huudettiin hyvästit ja uudistetut kiitokset issikasta toiseen, ja Irja kuului pahoittelevan, että hauska ajomatka niin pian loppui. Mutta Helvi olisi sydämestään suonut, että hänenkin kotinsa olisi ollut jo siinä. Leimakin astui samassa alas, ja Helvi oli ypö yksin, kun ajuri vei hänet Kristianinkadulle ja pysähtyi pimeän porttikäytävän eteen.
Äiti valvoi vielä. Himmeä lamppu loi valoa huoneeseen, vuoteet olivat valmiina ja suuri raamattu avoinna pöydällä.
Helvi ei rynnännyt sisälle iloisena, kuten tavallisesti, vaan hänen käyntinsä oli väsynyt ja katseensa arka, ja kun äiti kysyi, oliko ollut hauskaa, vastasi hän epävarmasti: — Oli — jotenkin —
— Mutta ei oikein? Tahtoisin mielelläni tarkemmin kuulla iltasi vietosta. Olen muistanut sinua koko ajan.
Helvi kertoi aivan lyhyesti kappaleen tärkeimmistä henkilöistä ja komeimmista laitoksista, mutta sitte hän sanoi, että häntä väsytti. Äidin silmä seurasi häntä omituisen tutkivasti hänen äänettömänä riisuutuessaan. Kun Helvi oli sanonut hyvää yötä ja kömpinyt peitteen alle, silloin äiti nosti lampun lähemmäksi vuodetta, nouti raamatun ja lausui: — Jaksathan kuitenkin kuulla lyhyen kappaleen Jumalan sanasta? Ilman sitä päänalaista ei ole uni makea.
Heidän oli aina tapana lukea iltaisin yhdessä, mutta Helvi oli sen tänään unohtanut. Melkein häveten hän vastasi: — Kiitos, äiti, kyllä minä jaksan.
Äiti valitsi 139:nnen psalmin. Sanat kaikuivat juhlallisina yön hiljaisuudessa:
"Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minun. — — Joko minä käyn tai makaan, niin sinä olet lähelläni ja näet kaikki minun tieni. — — Mihin minä pakenen kasvojesi edestä? — — Jos minä sanoisin: pimeys kuitenkin peittää minun, niin on yökin valkeus ympärilläni. — — Tutki minua, Jumala, ja koettele sydämeni! — — Ja katso, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle!"
Helvi painoi kasvonsa syvälle päänalaiseen, ja kun hän nukkui, oli tyyny kostea kyyneleistä.