— Voi äiti, miksi et kieltänyt minua menemästä teatteriin? Miksi et vaatinut minua heti paikalla sanomaan, mistä hankin sen markan? Silloin ei olisi tämmöistä surua tullut!
— Erehdyt, lapseni. Pakko ei ole vapautta. Sinä olisit ollut tyytymätön ja halunnut entistä kiihkeämmin huveihin, joista sinut estettiin. Itsekäs mielesi olisi ollut jäljellä. — Toivoin niin hartaasti, että vapaaehtoisesti olisit taistellut ja voittanut. Sinä jouduit tappiolle, mutta Jumala voi kääntää senkin hyväksi, sillä nyt tiedät omasta kokemuksestasi, ettei hänen tahtonsa tieltä poikkeaminen tuota onnea. — Pyyhi, lapsi, kyyneleesi! Me laskeudumme yhdessä polvillemme ja pyydämme Jumalalta anteeksi, että olet hänen mielensä pahoittanut. Hän voi jälleen parantaa kaikki.
Helvi polvistui äitinsä viereen, ja äiti rukoili hartaasti, että Jeesus verellänsä pesisi Helvin sydämen puhtaaksi kaikesta itsekkäisyydestä ja vääryydestä ja ottaisi hänet omaksensa kokonaisemmin kuin ennen milloinkaan. Ja kun Helvi taas lepäsi vuoteellansa, silloin äiti vielä kerran avasi raamatun ja luki muutamia värsyjä:
"Autuas on se, jonka pahat teot ovat annetut anteeksi ja jonka synnit ovat peitetyt. Autuas on se ihminen, jolle Herra ei soimaa vääryyttä, jonka hengessä ei vilppiä ole. Sillä kun minä tahdoin vaieta sitä — — oli kätesi yöllä ja päivällä raskas päälläni. — — Sentähden minä sanoin: minä tunnustan Herralle pahat tekoni; niin sinä annoit minulle anteeksi syntini vääryyden."
Onnellisesti hymyillen Helvi sulki silmänsä. Hän tunsi, että tulikatse oli muuttunut rakkaan Isän lempeäksi silmäykseksi. Mustat siivet liihoittelivat kauvas pois, ja hohtavat, valkoiset varjosivat taas suojaten hänen leposijaansa. Myrskyä seurasi rauha, taivaallinen rauha, joka hiljaa laskeutui yli kodin ja yli lapsen sydämen.
VII
Helvi oli saanut anteeksi ja oli onnellinen jälleen; mutta samalla hän tunsi, että hänen velvollisuutensa oli korvata, mikäli voi, menettelynsä seuraukset. Lähetykseltä hän oli ottanut, lähetykselle hänen piti antaa takaisin. Heti toisena päivänä hän mielessänsä lupasi, että ensimmäinen markka, jonka hän saisi tai ansaitsisi, olisi lähetyksen oma. Ennen ompeluseuraan menoansa hän myöskin tahtoi käydä lähetystalolla pyytämässä uutta säästölaatikkoa, ja silloin hän aikoi tunnustaa johtajalle, että hän edellisellä kerralla oli tuonut markkaa vähemmän kuin olisi pitänyt. Häveten hän yhä näki edessänsä johtajan ystävällisen katseen. Hänen täytyi olla täysin rehellinen, saadaksensa täydellisen, pysyväisen rauhan.
Se oli vaikea tehtävä. Kyllä oli niin kuin äiti oli sanonut: alkuansa "pieni" synti toi todellakin suurta surua!
Johtaja tunsi kohta Helvin ja otti hyvin sydämellisesti vastaan "pikku lähetysystävänsä". Noudettuaan pyydetyn laatikon hän kysyi, eikö Helviä huvittaisi tulla sisälle katsomaan valokuvia Afrikasta.
Helvi niiasi, mutta viipyi yhä eteisen ovella. Hänen sydämensä sykki, ikäänkuin olisi se pyrkinyt rinnasta hypähtämään, ja sanat eivät tahtoneet lähteä huulilta. Mutta hänen täytyi puhua, sillä hän tunsi, että muuten uudistuisi se levottomuus, joka jo kerran oli väistynyt rauhan tieltä.