— Niinpä ota, Herra, tämä lapsi kokonaan! — lausui hän hartaan juhlallisesti. — Ota hänen sydämensä, ota hänen elämänsä, ota hänen työnsä, ja anna hänen vaikuttaa sinun kunniaksesi ja sinun asiasi hyväksi täällä tai kaukana, minkä paikan oletkin määrännyt hänelle maailmassa! Jumala siunatkoon sinua, lapseni!
Kun Helvi kulki lähetystalolta koulua kohden, oli hän kuin huumeessa. Hän ei käsittänyt, mitä oli tapahtunut ja mikä hänen oli, mutta ympäristö näytti paenneen pois, ajatukset tuntuivat pysähtyneen, ja jonkinlainen pyhä väristys kulki läpi hänen olentonsa. Oli kuin juhla, rauhaisa, ihana juhla, ja kuitenkin sydän valtavasti tykytti ja rinnassa aallot kävivät. Menikö hän todellakin kouluun? Ei, hän ei voinut, hänen täytyi vielä kävellä ulkona ja hengittää raitista ilmaa…
— Mitä sinä tuumaat, Helvi, kun et kuule etkä näe? — kajahti samassa Irjan ääni ihan hänen korvansa juuressa, ja käsivarsi työntyi Helvin kainaloon. — Mihin sinä sinnepäin menet? Meidänhän on jo aika lähteä ompeluseuraan.
— Oi, Irja, Irja, minulla on niin paljo kertomista sinulle! Älä mene vielä, tule kanssani pois!
Irja hämmästyi Helvin äänen soinnusta ja seurasi uteliaana ja vastustamatta. Kolmannen kerran Helvi uudisti tunnustuksensa, ja nyt se ei ollutkaan vaikeaa. Mutta lisäksi hän kertoi käynnistänsä lähetysjohtajan luona, kertoi hiljaa, hitaasti, kuin pannakseen painoa joka sanalle, ja kuitenkin into hehkui hänen katseestansa ja koko olennostansa.
— Hän rukoili minun puolestani. Hän pyysi, että Jumala käyttäisi minua työhönsä. Luuletko että hän käyttää?
Irja oli keskeyttänyt Helviä vaan jollakin sanalla silloin tällöin. Nyt hänen olisi pitänyt vastata, mutta hän ei tietänyt mitä sanoisi. Koko ala, josta Helvi puhui, oli outo hänelle.
— Minä luulen, etten ymmärrä oikein, — virkkoi hän vihdoin. — Sinä Helvi olet aivan toisenlainen kuin kaikki muut tytöt. Sinä olet niin hyvä ja niin ihmeellinen.
— Minäkö hyvä? Mutta etkö kuullut, mitä ensin kerroin sinulle?
— Kuulinhan; vaan en minä käsitä, että sinä olet tehnyt mitään pahaa. Ja vaikka olisitkin, niin ei se siihen vaikuttaisi. Sinä olet hyvä kumminkin. Voi, en minä koskaan saattaisi noin katua ja noin suurenmoisesti korjata niin pientä asiaa! Kyllä minä ihmettelen sinua, Helvi.