— Olkaa vaiti, ei Helvi niin tyhmä ole. Eihän hän mihinkään mene.
— Mutta hyvin se aine oli kirjoitettu. Kirjoititko sen oikein itse?
Ehkä sinun äitisi auttoi?
— Mitä se olisi osannut auttaa, — kuiskasi joku. — Sehän on vaan ompelija. Liekö koskaan käynyt koulua.
— Äläs puhu, se on pastorska, — kuiskasi toinen takaisin. — Papithan välistä harrastavat lähetystä, ja miksei pappien rouvatkin. Varmaan Helvin äiti ainakin on ehdottanut hänelle aiheen; mistä hän muuten semmoista olisi keksinyt.
— Niin kaiketi.
Helvi ei voinut vastata. Tällä hetkellä hänen ajatuksensa olivat niin sekavat ja tunteensa niin hämärät, ettei hän mitenkään saanut niistä selkoa. Hän oli ensiksi oikein riemuinnut palkinnosta. Olihan siihen montakin syytä, eikä se suinkaan vähäpätöisin, että hän oli saanut uuden kauniin kirjan omaksensa. Mutta nyt nuo tytöt hälinällänsä hämmensivät kaikki. Helvissä syntyi epämääräinen tunne siitä, että aineen sisällys oli tehnyt hänet koulupiirissä yleisemmän huomion esineeksi, ja se velvoitti häntä johonkin. Hänen täytyisi tehdä itsellensä selväksi, mitä hän todella tahtoi ja aikoi. Kun toverit kysyivät, minne hän ajatteli lähteä — ikäänkuin jo olisi ollut varma, että hän jonnekin lähtisi — silloin hän säpsähti. Niin todelliseksi hän ei suinkaan ollut asiaa käsittänyt. Ja yhtäkkiä hänet valtasi pelko. Pitäisikö hänen sanoa hyvästi äidille ja oikein toden teolla matkustaa yksin kauvas pois? Ei, ei, hänhän oli vaan kuvitellut mielessään, mimmoista olisi, jos lähtisi… Eihän hän koskaan ollut muuta tarkoittanutkaan. Kansakoulunopettajaksi äiti jo aikaa oli hänet määrännyt…
Mutta kun Liisi sanoi: ei Helvi ole niin tyhmä, ei hän mihinkään mene, — silloin ne sanat toiselta puolen tuntuivat hänestä kuin loukkaukselta, ja hänen olisi tehnyt mieli huudahtaa: miksikä minä en menisi?
— Tahtoisinko vai enkö tahtoisi? Olisiko se mahdollista? — ne kysymykset risteilivät Helvin päässä epäselvinä ja kumminkin vastausta vaativina. Mutta hän ei voinut sitä vastausta antaa.
"Tule ystävän', tule hyppimään kanssani piirun hei la la laa —"
Laulu kajahti hänen korviinsa; toverit olivat muodostaneet piirin ja alkaneet leikkiä.