Sedän asiat olivat onnistuneet hyvin, ja hän oli erittäin iloisella tuulella tullessaan kälynsä luo illalliselle. Hän tyhjensi puolet puurovadista, levitteli isoja voileipiä ja nauraa hohotti tuon tuostakin, varsinkin omille yrityksilleen lausua sukkeluuksia.
— Sinähän Helvi syöt kuin kärpänen — ha ha ha — onko ihme, ettei ole enempää lihaa poskissasi kuin itikoillakaan. Maalta lähtiessäsi syksyllä olit kuin punainen omena. Sen ne koulut tekevät!
Äiti katsahti huolestuneena Helviin. Oliko Kustaa lanko sittekin oikeassa? Itse hän tunsi voimiensa olevan loppumaisillaan, ja jos nyt Helvikin todella oli laihtunut ja kalvennut, mitä hyvää silloin oli talven taistelusta ja ponnistuksista? Ja kyllähän Helvi olikin syksyllä toisennäköinen kuin nyt… vai kuinka? Mutta hänen olentonsa oli yhtä pirteä ja silmät säteilivät. Ehkei se sentään ollut niin vaarallista. Kesähän oli tulossa… Ja äiti vastasi tyynesti: — Helvi on tehnyt ahkerasti työtä, mutta sitä enemmän hän nyt voi levostansa nauttia. Pian puna taas palaa poskiin, kun hän saa olla maalla virkistymässä.
— Mitä niistä herrasväen huviloista — liekö siellä lehmiäkään. Meille hänen olisi pitänyt tulla maitoa juomaan. Saukkolassa sitä on, vaikka saavilla suuhun kaataisi — ha ha ha —
— Kiitos vaan, mutta kyllä minä Haapalehdossakin saan maitoa tarpeeksi, — vakuutti Helvi.
Illallisen jälkeen tehtiin sedälle sija äidin sänkyyn. Helvin vuode kannettiin Lehtoskan suostumuksella keittiöön, ja rouva Aaltonen levitteli ylijääneitä makuuvaatteita itseänsä varten lattialle.
— Äiti, ei millään muotoa! — huudahti Helvi. — Minä makaan siinä, tule minun sänkyyni!
— Enhän minä siihen mahtuisikaan muuten kuin jalat koukussa, — vastasi hän, koettaen hymyillä. — Hyvää yötä nyt, ja nuku makeasti. Sinun pitää olla virkeä tutkinnossa.
Mutta kuinka oli puvun laita? Helvi oli sen hetkiseksi unohtanut, vaan nyt hänen katseensa jälleen kysyvänä siirtyi ompelukoneen luo, joka myös oli siirretty keittiöön.
— Mitä otan päälleni huomenna? — kysyi hän melkein arasti. — Eihän tuo vielä isoon aikaan valmistu, ja minun tummansiniseni on jo niin huono —