— Kyllä se valmistuu, mene nyt vaan levolle.
— Äiti, aiotko valvoa?
— Ole rauhassa, kyllä minä saan nukkuakin.
Helvin sydämessä ristiriitaiset tunteet taistelivat. Äiti näytti niin väsyneeltä, hänen ei olisi pitänyt enää tehdä työtä. Mutta useimmat toverit saivat uuden puvun tutkintoon, tai oli heillä joku sopiva ennestään. Pitikö hänen yksin aina käydä puettuna kuin köyhimmän työmiehen tyttö?
— Muutenkin minä olen erilainen kuin toverini. Anna Ojalan isä on vaan talonmies, ja heillä on pieniä lapsia huone täynnä, eikä hän kuitenkaan koskaan tee muuta kuin lukee läksynsä — ja nekin niin huonosti, että varmaan jää luokalle. Ja minä kannan maitoa puodista, vaikka isäni oli pappi, ja siivoan huoneen ja ompelen ansaitakseni rahaa, ja huomenna minä ihan varmaan saan hyvän todistuksen, sillä minä olen ollut kovasti ahkera. Totta minun nyt edes pitää saada oikea puku! Häpeänhän minä Irjaakin ja hänen vanhempiansa ja Ensiota… He tulevat kyllä kaikki tutkintoon, ainakin lopulla. Normaalikoulussa jaetaan todistukset aikaisemmin.
Pahat, katkerat ja turhamaiset ajatukset pyrkivät väkisin valtaan, ja Helvi punehtui jo ajatellessaankin, että Irja valkoisessa puvussaan ja hän vanhassa tummassa talvihameessa istuisivat vierekkäin.
Kello löi 11. Lehtoska kuului kuorsaavan nurkassaan, ja Helvi tunsi, että häntäkin hyvin nukutti. Äiti parka! Mutta ehkä ei siinä puvussa enää niin paljon työtä ollutkaan. Eihän hän sitäpaitsi ollut pyytänyt mitään; äiti itse tahtoi valvoa ja ommella.
Hän hyväili ja suuteli äitiään tavallista hellemmin, sanoessaan hyvää
yötä, ikäänkuin olisi koettanut siten korvata itsekkäitä ajatuksiansa.
Ei se oikein auttanut, sillä omassatunnossa oli kuitenkin joku pistos.
Mutta siitä huolimatta Helvi pian nukkui syvään uneen.
Ensimmäinen esine, mihin hänen silmänsä aamulla sattuivat, oli punaruutuinen hame, joka valmiina ja sievänä riippui tuolin laidalla vuoteen vieressä. Nuolena hän hyppäsi ylös ja riemuiten rupesi pukeutumaan. Kello taisikin jo olla paljon, koska äiti kuului puhuvan sedän kanssa kamarissa. Niin, nyt se löi puoli — puoli kahdeksanko? Ja yhdeksäksi piti olla koululla. Eihän äiti vaan ollut siivonnut huonetta?
Helvi unohti aamurukouksenkin, heitti jokapäiväisen puvun yllensä ja ryntäsi kamariin. Ei ollutkaan vielä siivottu, sillä se oli Helville uskottu tehtävä, johon äiti ei puuttunut. Nyt tuli kiire. Muisti hän sentään kiittää uudesta puvusta, mutta muulle ympärillänsä ei hänellä ollut silmiä eikä korvia.