Veneessä oli alotettu leikki "laivani on lastattu". Ennenkuin Ensio ehti edes pitää varansa, oli Irja näppärästi heittänyt nenäliinan kaikkien arvoisien herrojen ja rouvien päiden yli suoraan hänen eteensä.
— No, no, — varoitti tohtori, mutta nauroi kumminkin vallattomalle tytöllensä.
Ensio hiukan pysäytti airojansa, lausui vaaditun sanan ja heitti taitavasti nenäliinan takaisin. Mutta pilvi oli väistynyt hänen kasvoiltaan. Olihan Irja sittekin hänen herttainen pikku siskonsa!
* * * * *
Aurinko läheni jo laskuaan. Virvokkeita oli nautittu tuuheiden puiden alla, seutua oli ihailtu, ja nuoret olivat sydämensä pohjasta leikkineet hauskalla tasaisella kentällä. Silloin odottamatta alkoi kuulua viulun säveliä.
— Mitä, mitä? — kysyttiin kuorossa.
Se oli tohtorinnan salaisuus. Hän hymyili veitikkamaisesti ja kysyi, eikö ollut parempi, että Polkka-Aapo tuli myöhään kuin ei milloinkaan. Ukko oli rientänyt tänne suoraan häistä naapuripitäjästä, ja nyt piti nuorten osottaa, ettei hänen vaivansa ollut turha.
Ja Aapo istahti kivelle ja veteli polkkaa, että pää tutisi. Tauno Brofelt riensi kumartamaan Irjalle, ja tuota pikaa kenttä oli täynnä iloisesti pyöriviä pareja.
Soitettiin purpurin merkki. Franseesi ei kuulunut Aapon taiteeseen.
Helvi seisoi vähän syrjässä rantakalliolla ja katseli kauvas pitkin punertavan veden pintaa. Hänkin oli tanssinut, mutta nyt hän mieluummin oli hetken yksinään. Tässä hän tahtoi olla, katsella ja nauttia. Kaikesta hän nautti: luonnosta ja ihmisistäkin, kun he olivat vähän etäämmällä, ja siitä, että oli saanut leikkiä ja tanssia…