— Et pääse lähemmäksi Jeesusta, jos rakastat jotakuta muuta enemmän kuin häntä, olkoon se toinen sitte Jeesuksen oma tai hänelle vieras. Mutta jos Jeesus on paras ystäväsi, voit missä tahansa kiintyä häneen enemmän ja enemmän. Jokainen kiusaus ja taistelu, jossa voitat, vie sinua askeleen eteenpäin. Samaten jokainen tappio heikontaa. Ja sinun täytyy voittaa tai joutua tappiolle — ei ole kolmatta mahdollisuutta.
Helvi taisteli hetken. Sitte hän yhtäkkiä kysyi: — Oliko se tappio, että minä en langennut polvilleni illoin aamuin?
Äidin muoto kävi huolestuneeksi, sillä nyt vasta hänelle selvisi niiden kiusausten moninaisuus, joihin hän oli lapsensa lähettänyt. Mutta se voi olla paras — ennemmin tai myöhemmin sen kuitenkin täytyi tapahtua…
— Kerro minulle oikein tarkkaan, miten se kävi, — pyysi hän.
— Enkö väsytä sinua? Olemme jo puhuneet niin paljon.
— Kuka tietää, kauvanko enää saamme puhua toistemme kanssa —
— Älä sano niin, äiti, — keskeytti Helvi kiihkeästi. — Paranethan sinä! Nyt olet jo paljon virkeämmän näköinen kuin ensin.
— Kaikki on Jumalan kädessä. Kerro nyt vaan; ei se minua rasita, se rauhoittaa.
Ja Helvi kertoi — purki koko täyden sydämensä, johon oli niin paljo kysymyksiä kerääntynyt eron ajalla. Äiti makasi silmät ummessa, mutta Helvi tiesi hänen kuuntelevan. Kun kertomus oli loppunut, loi hän taaskin Helviin tuon ihmeellisen katseensa, joka tuntui tunkevan läpi ja jota ei kiertäen voinut väistää, ja kysyi vaan: — Mikä nyt siis oli syy, jonka tähden luulit Jumalan tahdoksi, ettei sinun pitänyt polvistua?
— Enhän minä sitä Jumalan tahdoksi luullut, mutta minä ajattelin, ettei hän välttämättä vaatisikaan…