Mutta oli toisenlaisiakin hetkiä, joina hänen ajatuksensa lensivät muualle, Irjan ja Ension luo, Haapalehtoon ja kouluun. Silloin hän ei toivonut kuolemaa, vaan päinvastoin häntä veti kiihkeä halu ulos elämään, pois täältä Saukkolan ahtaudesta ja yksitoikkoisuudesta. Hän kaipasi kirjojansa ja tahtoi lukea, mutta muuri oli eteen noussut. Setä oli käynyt Helsingissä pesän selvityksillä, myynyt vuokran korvaukseksi enimmät kälynsä tavarat, muiden muassa kirjat, ja tuonut Helville ainoastaan ompelukoneen, tusinan hopealusikoita, vähän vaatteita sekä hänen omat pienet kapineensa. Niiden joukossa oli lähetyslaatikkokin. Mutta kirjoja Helvillä oli vaan joku ainoa, sillä miltei kaikki olivat olleet koulun kirjastosta lainattuja. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin uudestaan ja uudestaan lukea sellaista, minkä jo osasi melkein ulkoa, tai olla ilman, tyytyä ja odottaa.
Odottaa — niin, mitä?
Helvi tuskin uskalsi sitä oikein ajatellakaan. Mitä enemmän elokuu kului, sitä useammin koulu muistui hänen mieleensä. Setä ei ollut puhunut siitä sanaakaan, eikä Helvi ollut mitään kysynyt. Mutta hänen mielessänsä kysymykset kohosivat kerta kerran perästä. Pitikö hänen lopettaa kesken, kun juuri oli päässyt hyvään alkuun? Se tuntui niin katkeralta, että hänen oli mahdoton sitä uskoa. Toiselta puolen hän ei myöskään rohjennut toivoa, että setä hänet kustantaisi kaupunkiin, ja hänellä itsellänsähän tuskin oli penniäkään. Mikä oli tuleva päätökseksi?
Sitä hän tänä synkkänä sadeiltanakin mietiskeli. Koulun alkamiseen oli enää kaksi viikkoa. Juuri aamupäivällä hän oli saanut Irjalta kirjeen, jossa tämä kummasteli, ettei Helvi ollut edellisessä kirjeessään mitään maininnut syksysuunnitelmistaan, esimerkiksi siitä, minne hän tulisi lukukauden ajaksi asumaan. Tahallansa Helvi olikin välttänyt koko aran koulukysymyksen koskettamista. Mutta nyt siitä täytyi jo kohta tulla selvä, sen hän käsitti.
Tuvassa setä, täti ja pojat kuuluivat puhelevan. Rohkenisiko hän mennä kysymään? Jospa edes setä olisi ollut yksin!
Hetken kuluttua Helvi jo kuitenkin oli avannut oven ja astunut tupaan.
— Kas, siinähän on Helvikin, — sanoi Manne vilkkaasti. — Eikö sinunkin tekisi mielesi Mälkilään huomenna? Siellä on huvit lainakirjaston hyväksi, ja minä menisin, mutta isä ei lupaa hevosta yksin minua varten.
— Ei suinkaan sitä sen paremmin anneta, jos Helvin saisit kanssasi, — virkkoi emäntä äreästi. — Mitä täällä kirjastolla tehdään? Tanssimaan ja huijaamaan sinne pitäjän kulmalle vaan kokoontuvat ja sitte ostavat lorukirjoja, joilla työaikaa tuhlataan. Ei sinulla siellä ole mitään tekemistä, eikä Helvillä myöskään.
— En minä haluaisikaan, — sanoi Helvi.
— Miksi et? Sinähän olet lukutoukka, jos joku, — virkkoi Manne, joka alkoi kiivastua, kun ei saanut mitään kannatusta aikeillensa.