Kyllä tämä on ansaittu rangaistus — mutta kuinka minä sen jaksan kestää? Vähintään neljä pitkää vuotta täällä Saukkolassa, ja kuka tietää, pääsenkö sittekään pois? Minun täytyy tehdä työtä kyökissä ja meijerissä ja kuunnella tädin nuhteita, kun olen taitamaton, ja poikien karkeita puheita ja sedän leikinlaskua, jota en voi sietää; enkä saa oppia mitään… Eikä minulla ole yhtään ystävää, ei ketään, joka puhuisi minulle Jeesuksesta, ei ketään, joka oikein rakastaisi minua. Ja Irja, minun oma rakas Irjani, ja Ensio ja Lindin setä ja täti ja opettajat ja kaikki koulutoverit… Enkö saisi pitkään aikaan nähdä heitä? Enkö ehkä milloinkaan? — —
Oli jo tullut pilkko pimeä. Tuuli yhä ulvoi ulkona ja sade pieksi ikkunoita. Helvi heittäysi maahan puusohvansa viereen, painoi päänsä sitä vastaan ja nyyhkytti, kuin olisi sydän ollut pakahtumaisillaan. Ja siinä tuskassaan hän huusi Herraa: — Hyvä Jumala, auta minua! Rakas Jeesus, anna anteeksi minun entiset syntini ja pahat ajatukset, joita minulla nytkin on ollut! Anna minulle voitto ja tue minua! Minä en jaksa, minä en kestä yksin…
Vihdoin hän nousi, pyyhki silmänsä ja ryhtyi lamppua sytyttämään. Hän tahtoi heti kirjoittaa Irjalle vastauksen hänen kirjeeseensä.
XV
Lindin perhe oli lopettanut aamiaisensa, mutta kukaan ei vielä siirtynyt pöydän äärestä pois. Heillä näytti olevan tärkeätä keskustelemista.
— Miksi en saanut tehdä, niinkuin olisin tahtonut? — virkkoi Irja kiihdyksissä. — Olisihan Helvi varsin hyvin mahtunut asumaan minun kanssani samaan huoneeseen. Se siitä nyt tuli.
— Mutta ymmärräthän, tyttöseni, että me olisimme voineet sen johdosta saada hyvin paljon ikävyyksiä. Meidän täytyy muistaa, että Helvin setä on nyt hänen holhoojansa. Päättäen kaikesta, mitä sivumennen olemme Helvin kautta kuulleet noista hänen sukulaisistaan, mahtavat he olla raakaa ja ikävää väkeä. Ei semmoisten kanssa mielellään rupea tekemisiin.
— Mitä he meitä haittaisivat, isä kulta? Ovathan he kaukana maalla. Ja onko sitte oikein, että me annamme Helvin jäädä sinne ainiaaksi heidän seuraansa kärsimään?
— Hänen setänsä talo on nyt hänen kotinsa. Emme voi sille mitään, vaikka se kyllä on ikävää.
— Ja vaatteitten ja monien muiden seikkojen suhteen olisi hankaluuksia siitä, että Helvi asuisi meillä, — lisäsi tohtorinna. — Kaupungissa on ihan toista kuin maalla. Meillä käy paljo vieraita, eikä Helvi luonamme Helsingissä voisi käydä puettuna niinkuin Haapalehdossa tai ennen asuessaan äitinsä kodissa. Minulle jäisi huoli siitä asiasta, ja Helvin holhoojat kenties eivät olisi ensinkään suostuvaisia antamaan minulle vapaata toimivaltaa.