— Minä menen pyytämään Ensiota myöskin, — vastasi Irja.
Vähän ajan kuluttua he kaikki kolme laskeutuivat polvillensa Helvin huoneessa, ja Helvi ja Ensio lausuivat heidän yhteisen sydämellisen kiitoksensa Herralle. Ensio liitti siihen hartaan rukouksen, että Jumalan hyvyys saisi vetää heitä jokaista lähemmäksi häntä, ja Helvi rukoili, että hän osottaisi heille, miten he kukin parhaiten voisivat käyttää lahjansa hänen kunniaksensa, ja antaisi heille myöskin voimaa ja armoa menettelemään hänen tahtonsa mukaan.
He nousivat jälleen tyynesti, puhumatta asiasta sen enempää. Ensio lähti omaan huoneeseensa, ja tytöt rupesivat tarkastamaan ylioppilaskirjojansa.
II
— Meillä oli huono onni ilman suhteen. Näkisit, kuinka kauniilta meri näyttää juuri tältä parvekkeelta, kun aurinko paistaa! Olisi se saanut tänäänkin pistäytyä esiin.
— Minusta se paistaa juuri parhaallaan. Siellä, missä sinä, Irja —
— No Tauno, ole nyt vaiti äläkä lörpöttele! Kun sataa, niin sataa.
Menemmekö sisälle? Ei tässä mitään katsomista ole.
— Älä mene vielä juuri. Minulla olisi eräs pyyntö sinulle.
Irja pysähtyi, käsi ovenrivassa.
— Minä olen koko kevään lukenut niin ahkerasti, että tuskin olen käynyt kävelemässä. Tahdoin valmistua maisterinvihkiäisiin, mutta pelkäsin myöhästyväni. Nyt vihdoinkin olen varma siitä, että kaikki käy toivoni mukaan, ja siksi minä rohkenen kysyä, vaikka en vielä juuri olekaan valmis, saanko sinut sitomaan seppelettäni?