— Nunnan pöydäksi tätä luulisi eikä nuoren tytön. Katsokaapas näitä!
— Se on ihme, että Irja on pysynyt niin hauskana tyttönä hänen seurassaan.
— Kyllä hänessäkin on oireita samaan suuntaan…
— Mutta ei hän ainakaan mikään pyhimys ole. Hän tanssii niinkuin keijukainen.
— Minusta hän taivuttaa vartaloansa liian paljon, — arveli Leima. —
Ja sitte hän koketeeraa…
— Irjako? Ei kukaan ole luonnollisempi kuin hän, — vakuutti Tyyne
Hellman.
— Ettekö te jo ole valmiit? — kysyi Ester, nousten seisomaan. — Tämä käy niin pitkäveteiseksi. Minä menisin takaisin saliin.
— Ja minä menisin kotiin, — virkkoi Kerttu haukotellen. — Kuka käskee Irjan laittaa illanviettoja ilman oikeata tanssia. Ei tämmöinen ole mistään kotoisin.
— Ei olekaan, — myönsi Leima. — Mutta pitänee tässä paremman puutteessa sentään lähteä leikkimään ja lapsettelemaan.
"Paremman puutteessa" sitte leikittiinkin aina puoliyöhön asti; ja ainakin sivulta katsoen näytti siltä, kuin olisi itse Kertullakin ollut erinomaisen hauskaa. Leima taas oli yhtäkkiä käynyt melkein hillittömän vilkkaaksi eikä ollenkaan tahtonut lakata "lapsettelemasta".