— Mitä tarkoitat? Mistä tämä juhlallinen esipuhe?
— Ymmärrä minua, Haijele! Onhan sinullakin janoava, etsivä henki!
Katso, en minä tähän kirjaan usko, mutta minä ostin sen tutkiakseni…
Uusi Testamentti lepäsi pöydällä heidän edessään. Ruubenin sydämessä riehui ankara tuska, ja hän koetti lukea Haijelen silmistä hänen ajatuksiansa. Mutta tytön ilmeessä oli jotakin niin ihmeellistä, ettei hän voinut sitä ymmärtää.
— Kaksi päivää takaperin olisin tämän nähdessäni työntänyt kätesi pois, — kuiskasi Haijele vihdoin kovassa mielenliikutuksessa. — Vaan nyt… oi Ruuben… Minullakin on tuo kirja!…
Turhaan Bertha rouva odotti matkakertomusta. Kun vielä oli puoli tuntia kulunut, tuli Haijele Ruubenin seuraamana saliin, mutta ainoastaan hyvästi sanoaksensa.
— Suo anteeksi, Bertha, — hän lausui niin ystävällisesti, että pikku rouvan heti täytyi leppyä. — Huomenna tulen yksinomaan sinun luoksesi. Silloin kerron, mitä vaan tahdot, ja sinä annat neuvoja, kuinka järjestäisimme hauskat kihlajaiset. Näkemiin asti! Sano terveisiä puolisollesi! Toivon, ettet käy levottomaksi tästä suojatistasi, jos minä vien hänet koko päiväksi.
Nauraen Ruuben oikaisi kookasta vartaloansa, he kättelivät Berthaa ja lähtivät. Kun he joutuivat kadulle, otti hän Haijelen käsivarren kainaloonsa. Tyttö loi häneen mustat, säihkyvät silmänsä ja lausui syvään hengähtäen:
— Kirouksen kirjasta sen luin, mutta sittekin se on valtava ajatus: "Rakkaus on suurin niistä…" Se on totta, Ruuben. Kuinka ihanaa, kun tunnemme rinnoissamme sen kaikki voittavan voiman!