Ensimmäinen taulu.
Pyhä yö, kirkas yö!
Luoja oli sytyttänyt taivaan tähtivalot, ja ihmisten ikkunoista kynttilät lukemattomina loistivat. Kristikunta vietti kuninkaansa syntymäjuhlaa.
Kirottu yö, pimeä yö!
Hartaimpien juutalaisten asunnoista ei näkynyt valon tuikettakaan. Missä joku himmeä kynttilä paloi, siinä oli huolellisesti laskettu verhot ikkunan eteen. Eihän heillä, hajoitetuilla raukoilla, kuningasta ollut. Otho haîschin juhla oli heidän murhejuhlansa.
"Hän tuli omillensa, mutta hänen omansa eivät häntä ottaneet vastaan."
Efraim Pollin talo Humboldt-kadun varrella oli myöskin aivan pimeä, kun sitä kadulta katseli. Ruokasali, joka sijaitsi pihan puolella, oli kuitenkin heikosti valaistu, ja siellä vanhukset olivat istuneet koko illan Haijelen ja Ruubenin kanssa. Nuorten piti seuraavana päivänä matkustaa Baaseliin, ja kihlajaiset oli päätetty viettää heti heidän palattuansa. Saara täti iloitsi suuresti, kun hänen toivonsa nyt kumminkin toteutui, ja vanhalle sedälle oli pääasia, että hänen rakas tyttönsä näytti onnelliselta. Hän luotti täydellisesti Haijeleen. Ei se tyttö suotta eronnut sulhasestaan eikä myöskään suotta häneen yhtynyt jälleen — siitä sai olla varma. Myöhemmällä saapui Mooses Löwe rouvineen ynnä muutamia muita tuttavia, etupäässä "vanhoillisten" piiristä. Heidät oli kutsuttu vieraiksi, jotta ilta kuluisi nopeammin. Tänäänhän ei tarkkatuntoinen juutalainen voinut mitään tehdä, ei työskennellä eikä lukea, kaikkein vähimmin tutkia Thoraa tai sen selityksiä. Klabriasta [Klabrias = eräs korttipeli] näki pelata hämärässäkin, keskustelu kyllä sujui myöskin, eivätkä hurskaat vieraat "pimeänä yönä" enempää pyytäneetkään.
— Myöntäkää toki, että tämän yön viettämistapa on hullutusta, — virkkoi Löwe, heilutellen jalkojansa nojatuolissa. Hän ei kuulunut noihin hurskaisiin — vaikka hän tosin ei huolinut kertoa, että hän pienokaistensa huviksi oli hankkinut joulukuusen lastenkamariin. — Miksi on parempi istua sokkosilla kuin täydessä valossa?
— Minusta täällä on valoa liiaksikin, — tokaisi vastaan teräväsilmäinen Zebi Knauf, tehtailija. — Olisin kiitollinen, jos isäntä sallisi sammuttaa kynttilän, joka on tuolla ikkunapöydällä. Tällä yhdellä tulemme aivan hyvin toimeen.
— Rauhoitu, hyvä ystävä, — hymyili Efraim Poll, taputtaen häntä olalle. — Ei se kuulu meille vanhoille, se on Haijelen ja Ruubenin ilokynttilä. Antakaamme sen loistaa!